Säilytetään Heinätorin puistomiljöö!

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1601

On mahdotonta ajatella, että meidän kaupunkimme hävittäisi keskustastaan pienintäkään puistoa.

Jorma Sipilä (Tampere, 25.09.2021)

#1604

HILLITKÄÄ NYT EDES HIUKAN SITÄ AHNETTA JA TYYLITAJUTONTA TUHOVIMMAANNE.

HARRI OSSIAN STRÖMBERG (TAMPERE, 25.09.2021)

#1607

Pitääkö kaikki vanha ja vihreä ajaa maantasalle? Metropoleissa (jollaiseksi Tamperekin lienee haluamassa erilaisilla Areenoillaan?) säilytetään/entisöidään vanhoja rakennuksia, ne antavat tunteen jatkuvuudesta ja myös osoittavat arvostusta sille, mitä aiemmin on tehty. On puistoja, joissa ihmiset saavat hengähtää ja katsella kaunista. Jopa lueskella. Tuskin maailmalta tulevat turistitkaan haluavat katsella raitiovaunun ikkunasta pelkästään nykyaikaisia kerrostaloja, vaan erilaisia ajan kerrostumia kaupunkikuvassa.
Olen Pirkkalaiskirjailija ja kävin lukemassa muutaman aforismini Mirkka Rekolan kunniaksi pidetyssä 90 vuotta syntymästä juhlassa. Kirjallisuutta ja kirjailijoita, jo edesmenneitä, on Tampereella osattu aina arvostaa. Toivon, että ilmavuutta lähiympäristöönsä tuova Mirkka Rekola -puisto säilytetään.

Rauni Anita Martikainen (Tampere, 25.09.2021)

#1609

Ihana puisto Pyynikillä pitää säilyttää!

Hilja Penttinen (Tampere, 25.09.2021)

#1613

Heinätori on kaunis kokonaisuus, josta nauttivat paikalliset asukkaat ja vierailijat.Ehdottomasti säilytettävä!

Ulla Katila (Tampere, 25.09.2021)

#1623

Älkää nyt helkutissa kaikkea tuhotko ja jyräkkö. Katsokaa nyt hieman ympäristöä ja kokonaisuutta.

Timo Heino (Kotka, 25.09.2021)

#1625

Näpit irti! Kaunis Heinätori tulee säilyttää ihmisten sydämen ja silmän virkistykseksi. Minä olen siinä nurkilla asunut vuosia ja torin läpi kulkenut hyvillämielin. Suodaan se tuleville sukupolvillekin.

Mikko Heikkilä (Tampere, 25.09.2021)

#1627

Korkeat kerrostalot pilaavat Heinätorin alueen, piilottavat puutalot ja näkymän Pyynikinharjulle. Jotakin oikeasti vanhaa tulee säilyttää, eikä runnoa uusia taloja vääriin paikkoihin.

Heli Rapatti (Tampere, 25.09.2021)

#1628

Heinätorille voisi rakentaa upean, pieni arboretumin ruusuineen heinien tilalle. Ravintola Heinätori on upea vanha rakennus ja historiallinen maamerkki Pyynikintorilla. Kokonaisuutta ei saa tuhota! Tampereella on tuhottu liikaa vanhoja upeita rakennuksia. Heinätori ympäristöinen ja lähistön puutalot sireenipensaineen pitää suojella.

Liisa Hartikainen (Tampere, 25.09.2021)

#1631

Älkää, please, tuhotko synnyinkaupunkini kaunista , ystäväni ihanaksi suunnittelemaa puistoa, jossa äitini ystävineen voi nauttia kauniista luonnosta kodin lähellä.

Anna Luntinen (Helsinki, 25.09.2021)

#1635

Älkää tuhotko ihanaa puistoani. Jos kaikki rakennetaan täyteen, mihin hulevedet imeytyvät, missä kaupunkilaiset rentoutuvat luonnon helmassa — vanhanakin, kun ei jaksa kulkea kauas. Inhimillisyys ja luontoarvoja kunniaan!

Eeva-Maija Luntinen (Tampere, 25.09.2021)

#1638

Pyynikintori miljöineen on kulttuurihistoriallisesti säilytettävä alue. Heinätori kuuluu sen lähipiiriin ja näkymät ympäristöstä Pyynikinharjulle myös, esimerkiksi uudistettavasta Tampereen taidemuseostakin. Kyllä rydereille tilaa pitää löytää muualtakin. Kultturihistoriaa ei ole oikeutta meillä pilata tulevilta polvilta. Rakennusmestari Paavo Leppänen

Paavo Leppänen (Tampere, 25.09.2021)

#1639

Jättäkää puisto rauhaan, kiitos

Juhani Leppänen (Tampere, 25.09.2021)

#1641

Kaupunkiympäristöön kuuluvat myös puistot, alueita ei pitäisi rakennuttaa tupaten täyteen. Uudet kerrostalot eivät sovi millään muotoa Pyynikintorin miljööseen!

Nina Tienhaara (TAMPERE, 25.09.2021)

#1643

Tehdäänkö nyt sama kuin aikoinaan Palomäentiellä kun sallittiin rakentaa 7:n kerroksinen torni. Älkää nyt peittäkö näkymää arvokkaaseen suojeltuun miljööseen.

Terttu Kivikoski (Tampere, 26.09.2021)

#1648

Olemassa olevat puistot täytyy ehdottomasti säilyttää kaupunkiympäristössä. Hengähdys ja lehväsdyspaikkoja pitää löytyä myös keskustasta. Lisäksi puistot lisäävät keskusta-alueen monimuotoisuutta ja eläimille tilaa olla.

Susan Pärkkä (Tampere, 26.09.2021)

#1653

Säilytetään heinäpuiston henkireikä kaupungissa. Uudet rakennukset eivät sovi maisemaan ja estävät museolta( mikä on huono sijainti) näkymän Pyynikin harjulle

Leena Kiuru (Tampere, 26.09.2021)

#1662

Olen täysin samaa mieltä Heinätorin säilyttämisestä ennallaan

Suvi Lotvonen (Tampere, 26.09.2021)

#1663

Heinätori on tärkeä hengähdyspaikka, joita kaupungissa tarvitaan! Kivimuuri kivimuurin jälkeen ahdistaa. Ylläpidetään se hienous, mitä meillä on

Aili Helenius (Tampere, 26.09.2021)

#1664

Nyt järkeä päätöksiin!!!!!

Erja Koivisto (Tampere, 26.09.2021)

#1677

Puostot pitää säilyttää ja varsinkin tämä kaunis pieni historiallinen puisto

Anna-Maija Tuokkola (Tampere, 26.09.2021)

#1680

Heinätorilla kaupunkilaiset saavat nauttia tuokioista kauniissa puistossa. Kaupunkilaiset käyvät siellä lukemassa, kuuntelemassa, meditoimassa, tapaamisissa, nauttimassa säästä. Kaupunkitilaan tarvitaan tällaisia paikkoja hyvinvoinnin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Taina Ketola (Tampere, 26.09.2021)

#1682

Olemme käyneet Heinätorilla monta kertaa! Viihtyisä ravintola. Kuuluu ympäristöön,kuten puistokin. Kau
pungissa pitää olla pieniä keitaita.

Päivi Virkamäki (Tampere, Annala, 26.09.2021)

#1688

Heinäpuisto pitää säilyttää ehdottomasti.Se on unelma paikka hiljentyä kauniissa miljöössä!!

Jaana Nieminen (Helsinki, 26.09.2021)

#1695

Näpit irti Heinätorista !

Merja Teimonen (Tampere, 26.09.2021)

#1708

Heinätorin puisto tarjoaa pienen ja kauniin hengähdyspaikan arjen tiimellyksessä. Itsekin usein olen siellä ihaillut kauniita tulppaaneja ja muita istutuksia. Puiston ympäristö on lisäksi täynnä vanhoja rakennuksia. Uusi kerrostalo ei vain kertakaikkiaan sovi siihen ja sen hyödyt tulevat olemaan mitättömät puiston hyötyihin nähden. Kerrostaloja nousee joka puolella Tamperetta kyllä. Hyvät päättäjät, arvostakaa Tampereen historiaa ja jättäkää puisto paikoilleen. Kiitos!

Katja Suomela (Tampere, 26.09.2021)

#1714

Korkea kerrostalo ei sovi matalien talojen sekaan.

Sinikka Valve (Tampere Amuri, 26.09.2021)

#1720

Heinätorin puistomiljöötä ei missään tapauksessa saa pilata täydennysrakentamisella! Päinvastoin, vihreyttä pitäisi lisätä myös keskustan alueella. Kaupunkilaiset ovat erittäin stressaantuneita ratikan aiheuttamien ongelmien takia, joten lisää työmaita ja tiiviimpää rakentamista ei todellakaan kaivata!

Katriina Ritola (Tampere, 26.09.2021)

#1726

Olisi todella surullista jos kaunis osa tamperetta pilattaisiin kerrostaloilla. Heinätorin alue on yksa harvoista joka on säilynyt kauniin ja vanhana

Hanna Stolt (Tampere, 26.09.2021)

#1732

Näissä asioissa tulisi vaalia Tampereen historiaa ja maisemaa. Ei asuntosijoittajien lompakkoa.

Pyry Karapalo (Tampere, 26.09.2021)

#1748

Lopettakaa kaupungin tiivistäminen. Tampereella on rakentamatonta maata yllin kyllin.

Sari Anttila (Tampere, 26.09.2021)

#1750

Älkää nyt hyvän tähden pilatko kaikkea kaunista ja kaupunkikuvalle oikeasti tärkeätä. Rakennustilaa löytyy Tampereen alueelta varmasti muualtakin kuin kultturimaisemista. Keskusta on jo nyt niin tiiviisti rakennettu ja suurimmaksi osaksi se Tampereen henki mikä on, grynderien mielipiteistä huolimatta, vehreä työlaiskaupunki missä on ihmisellä tilaa hengittää ja nauttia myös vehreydestä.

Jaana Hakkarainen (Loimaa, 26.09.2021)

#1754

Puistojen, vihersuoja-alueiden ja luonnon tuhoaminen rakentamisen tieltä joka puolella on vastoin kaikkia tarvittavia ympäristövaikutuksia

Anne Hjulgren (Tampere, 26.09.2021)

#1758

Herätkää! Lopettakaa luonnon ja historian tuhoaminen!

Satu Kuirinlahti (Tampere, 26.09.2021)

#1763

Olisi kiva että keskustan tuntumassa olisi mukava pysähtyä rauhalliseen ja viihtyisään puistoon.

Katja Koittola (Tampere, 26.09.2021)

#1768

Onko kaikki kaunis historiallinenkin TUHOTTAVA😡😡

Sirkka Rauhala (Tampere,, 27.09.2021)

#1775

Uutta voi rakentaa muuallekkin, kun pilaamalla vanhaa miljöötä, mitä Tampereella muutenkin on jo todella vähän!

Nana Hokkanen (Tampere, 27.09.2021)

#1777

Vm.45 Itse ja lapsemme leikkinyt siellä

Timo Tapio Kandell (Tampere, 27.09.2021)

#1791

Heinätori on upea paikka!
Se on tunnelmallinen ja hyvin hoidettu puisto. Arkkitehtuuri sen ympärillä on ainutlaatuinen koko Tampereella ja uudisrakennukset pilaavat vain kokonaisuuden siinä.
Päättäjän, älkää viekö meiltä hengityspaikkan. Älkää tehkö tästä alueesta betoonihelvettiä :'(

Olga Martila (Tampere, 27.09.2021)

#1793

Tampereen kulttuuriperinnön ja luonto- ja ympäristö arvojen tuhoaminen on lopetettava. Kaupunkilaiset / asukkaat ovat todelliset päättäjät, ja esim.Eteläpuiston säilyttämiseksi on vaadittu voimakkaasti asukkaiden osuutta jo suunnitteluvaiheessa...samoin kuin Näsijärven täytön/"Dupain" saaren suunnitteluun, ja pohjavesien mahdollisen pilaantumisen riskin estämiseksi.

Reine Lindeman (Tampere, 27.09.2021)

#1795

Entisenä tamperelaisena ja amurilaisena kannatan puiston säilyttämistä. Älkää päästäkö "turun tautia" leviämään tampereelle!

Aarni Koivisto (Turku, 27.09.2021)

#1800

Kauniit puistomiljööt täytyy säilyttää Tampereella. Asuinalueiden läheinen kasvillisuus on myös tärkeää ihmisten psyykkiselle hyvinvoinnille ja ne lisäksi tekevät kaupungista kauniimman ja viihtyisämmän kaikille sen asukkaille. Heinätorin puisto erottuu vielä omaleimaisella tyylillään ja miljööllään muista puistoista eikä vastaavaa ole muualla Tampereella.

Aleksanteri Aarni (Tampere, 27.09.2021)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…