Anttilantalo säilytettävä

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#402

Anttilan talo on aikansa hienoa arkkitehtuuria, joka ansaitsee säilyttämise,

Anja Parviainen (Kerava, 22.02.2022)

#404

Anttilantalo on yksi Keravan kauneimmista. Sitä ei missään nimessä saa purkaa. Näitä teidän rumia kivilaatikoita on keskustassa jo liikaakin ja osa niistäkin tyhjillään. Ja niin ovat jo nytkin lähekkäin rakennettu, että osassa voi käsipäivää sanoa naapurille parvekkeelta. Keskusta tukehtuu tätä menoa. Nyt järki käteen ja muistetaan, että Keravan piti olla vihreä kaupunki. Aseman seutu Anttilan talo pitävät molemmat säilyä laisinaan.

Maila Bau (Kerava, 23.02.2022)

#416

Ehdottomasti säilytettävä.Alakertaan keilahalli,yläkertaan elokuvateatteri.

Tuula Ahjomäki (Järvenpää, 07.03.2022)

#417

Aikansa ikoni laattoineen. Pitää säilyttää!

Anu Aaltio (Kerava, 07.03.2022)

#422

Jos Keravan kuntatalous perustuu tälle rakentamiselle, niin se on sama kuin housuun päästäisi pakkasella. Kannattaisi pitää kaupunkipuistoista ja -kuvasta parempaa huolta, ettei veronmaksajat karkaa slummiutuvasta radanvarsikylästä.

Kaisa Fonsell-Lehto (KERAVA, 20.03.2022)

#424

Toivon, ettei Anttilan taloa pureta, kaunis rakennus!

Sirkka-Liisa Raivio (Kerava, 21.03.2022)

#440

Anttilan taloon järkevää käyttöä.

Saro Lappalainen (Kerava, 28.03.2022)

#442

Anttilan talo on keravan historiaa ja kuulu jäädä paikoilleen! Mitkään uudet kerrostalot eivät missään nimessä sovi katukuvaan! Eihän aurinkomäkikään ole enää sitten aurinkoinen paikka!

Anna Klemetti (Kerava, 29.03.2022)

#445

Älkää rakentako koko keskustaa täyteen kerrostaloja

Merja Leinonen (Kerava, 17.04.2022)

#446

Uusi rakentaminen pilaa viihtyisän keskustan samoin myös asemanseudun

Jyri Nyberg (Kerava , 28.04.2022)

#456

Aurinkomäki on Keravan keuhkot!! Ja ilman keuhkojahan ei henki kulje!!

Anne Grönroos (Kerava , 31.05.2022)

#464

Anttilantalo kuuluu olennaisena osana Keravan keskustaan. Kaupungin on syytä säilyttää senkin ( rakennusvuoden ) vuosikymmenen kerrostumaa keskustassa, ja nimenomaan sopivasti juuri kävelykadun Anttilantalon päässä.

Riitta Vainonen (Helsinki, 03.06.2022)

#466

Olkaa kilttejä ja älkää purkako vanhoja hienoja rakennuksia, ne ovat osa historiaamme eli meitä. Me emme ole mitään ilman menneisyyttä ja rakennuksissa se on vieläpä näkyvää.

Leena Vaittinen (Helsinki , 04.06.2022)

#469

Anttilan talo on ainut Keravan keskustassa tyylillä rakennettu ja edelleen siistin ulkomuodon omaava rakennus.
Kerrostalot pilaisivat asukkaiden rakastaman viherkeitaan, Aurinkomäen.
Ei pelkkiä asuintaloja keskustaan! Eihän niihin kuitenkaan kohta asukkaitakaan saada, kun täältä häviää kaikki loputkin palvelut (kivijalkaliikkeet).

Päivi Miinin (Kerava, 04.06.2022)

#473

Keravan nykymuotoista keskustaa ei saa hävittää. Pidetään siitä huolta, nautitaan Keravasta. Keskustaan ei lisää kerrostaloja!

Helena Tamminen (Helsinki, 04.06.2022)

#479

Keskusta ei saa muuttua betonislummiksi.

Seppo Sointio (Kerava, 05.06.2022)

#482

Kerran jo rakennettu ja on ollut osa Keravan keskustaa vuosikymmenien ajan. Aina ei tarvitse purkaa. Säilytetään historiaa.

Tea Luukkonen (Kerava , 05.06.2022)

#490

Kauempanakin on sopivia asunto tontteja ei pidä tarjota gryndereille Keravan keskustaa…

Jarkko Lokikkanen (Kerava, 08.06.2022)

#500

Järki käteen nyt jos koskaan

Sarianna Hämäläinen (Kerava, 09.06.2022)

#501

Aurinkomäki ja Anttilan talo on kaunis kokonaisuus.

Hannu Merisalo (Tuusula, 09.06.2022)

#510

Entisenä keravalaisen toivon että rakennus säilyisi ja sille keksitään uutta käyttöä. Onko muistettu että rakennuksessa toimii yrityksiä, joilla olisi uusien tilojen etsintä edessä?

Mari Haarala (Vesivehmaa , 07.07.2022)

#521

Yksi Keravan maamerkeistä keskustan sydämessä. Eikö keskeisellä paikalla olevalle suurelle kiinteistölle todellakaan löydy uudiskäyttöä ja käyttäjiä?

Satu Tupeli-Kokkonen (Hämeenkoski, 28.08.2022)

#534

Anttilan taloon elämää. Ei purkuun!

Leila Leila Rajakangas (Hyvinkää, entinen keravalainen , 02.02.2023)

#539

Antaa joku rakennus olla purkamatta.

Kimmo Ylitalo (Tuusula, 28.05.2023)

#542

Järjetöntä purkaa hyvä rakennus

Pekka Hellström (Kerava, 10.06.2023)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…