Jäte-Sihvarin parannettava toimintaansa.

Kouvolan jätehuollosta vastaa nykyisin jätehuolto Sihvari.

Ainakin itselläni, Eskolanmäessä asuvalla, alkaa ns. hermo paukkua kun Sihvari tulee tyhjentämään jäteastioita. Kerta toisensa jälkeen kuskin on joko mentävä jätesäiliöön lapioimaan sitä roskaa ulos, mikä on asukkaan kannalta miellyttävää, kuskin kannalta epämiellyttävää, tai sitten paukutettava ja rämpytettävä sitä säiliötä useita kertoja autoa vasten että ne roskat tippuvat autoon. Toki tämä jälkimmäinen on huomattavasti miellyttävämpi keino kuskille, mutta asukkaan kannalta taas aivan ei; aivan tolkuton meteli täyttää koko tienoon pitkäksi ajaksi. Edellisen kadun, oman kadun, ja seuraavan kadun meteli kuuluu, ja pitkälle.

Lisäksi aikataulu on epäsäännöllinen, joten ei voi edes varautua mitenkään, että mitkä päivät ja mitkä ajat ovat niitä kun Sihvari tulee kierrokselleen. Näköjään aikataulu vaihtelee siinä klo 07.30-22.00 välillä enemmän tai vähemmän sujuvasti.

Vaatikaamme nyt siis että Sihvari parantaa kalustoaan ja menetelmiään niin, että jatkuvaa metelöintiä ei enää tarvitse kestää. Tähän on kyllä olemassa parempaa kalustoa, sillä edellinen firma, Lassila-Tikanoja tyhjensi kyllä huomattavasti hiljaisemmin jäteastian kuin jäteastian.

Nykyiset jäteastiat ovat myös hankalia luukkujen ylöspäin avautumisen kannalta. Varsinkin lyhyemmille ihmisille on vaikeaa viedä jäteastiaan jotain isompaa pussukkaa, kun luukut eivät avaudukaan sivuille vaan ylös. Lisäksi astiat ovat varmasti tilavuudeltaan sopivia, mutta hankalia kaventuessaan alaspäin, reilusti, joten jatkuvasti tuntuu että jäteastiat ovat täpötäynnä. Silloin vaatii taas asiakkaalta hyvää heittokättä että saa sen pussukkansa viskattua jätekasan päälle.

Talvella pojat olivat jumissa useaan eri otteeseen tuossa pienessä mäessämme, koska ketjuja ei kuulema ollut joka autossa. Siinä sitten kuunneltiin jurrausta ja junnausta, ja sen jälkeen paukutusta.

Me allekirjoittaneet vaadimme että jätehuolto Sihvarin on ehdottomasti mahdollistettava työntekijöilleen, erityisesti siis jätekuskeille, edellytykset toimia asiakkaan kannalta hiljaisesti sekä työntekijän kannalta turvallisesti.

(Adressi toimitetaan Sihvarille lokakuun alussa, joten se sulkeutuu syyskuun viimeisenä.)