Skeittipaikka Vesilahteen!

Vesilahti on muuttovoittoinen kunta - nuoria ja lapsia on paljon. Skeittaaminen on monen nuoren ja lapsen harrastus. Vesilahdessa ei ole kunnan osoittamaa paikkaa, jossa olisi hyväksyttyä skeitata. Yritteliäät nuoret ovat skeittipaikkoja rakentaneet itse - ja sitten joutuneet ne purkamaan kunnan käskystä. Asian tiimoilta on kunnan nuorisotoimeen oltu yhteydessä tuloksetta. Ympäristökunnissa, esim. Tampereella ja Valkeakoskella on hienosti mahdollistettu skeittaajille harrastusmahdollisuus tekemällä skeittiparkki.

Pyrimme tällä adressilla saamaan mahdollisimman monta puolesta puhujaa tärkeän asian hyväksi. Skeittaaminen on alan harrastajille paitsi elämäntapa niin myös tapa olla ja tehdä yhdessä. Ikäerolla ei ole merkitystä - samalle skeittirampille mahtuu monta eri-ikäistä harrastajaa. Kartoittamiemme tietojen mukaan ei skeittiparkin rakentaminen kuntatasolla olisi rahallisesti suuri panostus. Näin saataisiin yhteisesti hyväksyttyyn paikkaan nuorille kuntalaisille turvallinen paikka (= CE-hyväksytty ramppi/ rampit). Hyvin suunnitellulla, turvallisella paikalla voitaisiin saada hyvän liikuntaharrastuksen pariin uusiakin harrastajia pois "notkumasta kauppojen kulmilta".

Koska Vesilahdella ei ole skeittaamiselle sijaa, on alan harrastajia nyt kuljetettava muualle (Tre, Valkeakoski, Hämeenlinna). Tämä lisää autoliikennettä turhan paljon sellaisesta pitäjästä pois, missä olisi paljon tilaa skeittaajillekin! Tässä olisi Vesilahden kunnan (nuoriso- ja liikuntatoimen) aktivoiduttava ja pian. Tämä on näytön paikka!

Adressiin kerätään nimiä 10.9.2010 asti, sen jälkeen adressin pohjalta on suunnitteilla kuntalaisaloite ja adressi toimitetaan allekirjoituksineen Vesilahden kunnan päättäjille!