Sterilisaatiovapaus yksilölle!

Sterilisaatio on pysyvät ehkäisymenetelmä, sekä ainoa ehkäisymenetelmä Suomessa, jota säädellään lailla. Steriloimislaki on vuodelta 1970, jonka jälkeen siihen on tehty muutoksia useita kertoja.

Steriloimislain mukaan henkilö on oikeutettu sterilisaatioon, jos hän täyttää yhden tai useamman seuraavista ehdoista:

  • kun hän on synnyttänyt kolme lasta tahi hänellä on yksin tai aviopuolisonsa kanssa yhteensä kolme alaikäistä lasta;
  • kun hän on täyttänyt kolmekymmentä vuotta;
  • kun raskaus vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä;
  • kun hänen mahdollisuutensa muulla tavoin ehkäistä raskaus ovat epätavallisen huonot;
  • kun on syytä otaksua, että hänen jälkeläisillään olisi tai heille kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika;
  • kun hänen sairautensa tai muu siihen verrattava syy vakavasti rajoittaa hänen kykyään hoitaa lapsia; tai
  • kun henkilö pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja elää tämän sukupuolen mukaisessa roolissa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tilastoi steriloimisten lukumääriä. Vuonna 2012 naisten sterilointeja tehtiin runsaat 2 500 ja miesten sterilointeja hieman yli 2000. Synnyttämättömille naisille tehtyjen sterilointien osuus kaikista steriloinneista on kuitenkin kasvanut tasaisesti. Nykyisin vuosittain lähes 200 synnyttämätöntä naista Suomessa hankkii sterilisaation. Sterilisaatioon hakeutuvista miehistä ei tilastoida lasten lukumäärää.

(Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

 

Sterilisaation saaminen ilman yllä mainittujen ehtojen täyttymistä on Suomessa harvinaista. Jokaisella täysi-ikäisellä henkilöllä tulisi kuitenkin olla samat oikeudet päättää omasta kehostaan. Nykyinen steriloimislaki ei ota huomioon alle kolmekymmentävuotiaita, vapaaehtoisesti lapsettomia henkilöitä, jotka eivät esimerkiksi saa hoitohenkilökunnan mielipiteestä johtuen diagnoosia, joka oikeuttaa sterilointiin.

Steriloimislaki uusiksi ja jokaiselle täysi-ikäiselle, oikeustoimikelpoiselle ihmiselle oikeus määrätä omasta kehostaan, KIITOS!