Stoppi naisten pätkätöille!

Yrittäjänaisten Keskusliitto vaatii perhevapaakulujen jakamista yhteisvastuullisesti ja laajalta veropohjalta. Nykyjärjestelmässä perhevapaakulut maksatetaan vanhana jäänteenä äidin työnantajalla.

Naisten ja miesten töiden tiukka ammatillinen eriytyminen on tukenut osaltaan nykykäytäntöä.  Naisten yritykset toimivat Suomessa pitkälti naisvaltaisilla aloilla, kuten esimerkiksi palvelu- ja hoivasektorilla ja naiset työllistävät yleensä naisia. Miehet toimivat puolestaan miesvaltaisilla aloilla, kuten rakennusalalla ja teollisuudessa ja työllistävät pääosin miehiä.

Yksi vauva maksaa yrittäjänaisten mukaan n. 12 000 euroa äidin työnantajalle. Epäoikeudenmukainen käytäntö kyykyttää nuoret naiset pätkätöihin ja rajoittaa naisten yrittämistä.

 Suomi tarvitsee vauvoja

Yrittäjänaisten mielestä Suomella ei ole enää varaa ylenkatsoa nuorten naisten työpanosta ja naisten yrittämistä. Suomi tarvitsee kipeästi uusia kansalaisia, sillä väestön ikärakenne muuttuu rajusti jo lähivuosina, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Samalla palvelusektorin merkitys suomalaisten leipäpuuna kasvaa, kun osa teollisuudesta lähtee ulkomaille.

Yrittäjänaisten Keskusliitto on valtakunnallinen etujärjestö, joka ajaa yrittäjänaisten taloudellisia ja yhteiskunnallisia etuja. Kattojärjestöön kuuluu noin 80 paikallisyhdistystä ja noin 6 000 jäsentä.

Yrittäjänaiset vaativan valtiota mukaan perhevapaakustannusten hoitamiseen, koska se edistää nuorten naisten työllistymistä pysyviin työpaikkoihin. On myös tärkeätä, että äitiriski ammutaan alas ja työpaikoille pestataan jatkossa pätevin eikä sopivin hakija.

Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan noin 320 000 yritystä, mutta vain kolmannes näistä on naisten vetämiä. Naisten yritykset ovat miesten yrityksiä pienempiä, mutta pärjäävät monien tutkimusten mukaan erittäin hyvin. Yrittäjänaiset arvioivat perhevapaakulujen jakamisen lisäävän merkittävästi naisten yrittämistä, työllistämistä ja kansainvälistymistä.

Näin kulut syntyvät

Kela korvaa ensimmäiset kaksi kuukautta 90 prosenttia palkasta ja sen jälkeen noin 70 prosenttia. On huomattava, että Kelan korvauksia ei lasketa työnantajan maksamasta palkasta, vaan pohjana on työntekijän viimeksi valmistuneen verotuksen vuosiansio.

Yleensä edellisten vuosien ansio on alhaisempi ja siinä on huomioitu verotuksen vähennykset. Sosiaalikuluja ei korvata. Vuosiloman ajalta kertyvää lomarahaa Kela ei liioin maksa.

Yrittäjä korvaa myös työntekijän raskaudesta johtuvat neuvola- ja hammaslääkärikäynnit sekä sairaslomat. Yleensä raskailta aloilta, kuten hoiva-alalta, sairaslomalle jäädään neljä viikkoa ennen varsinaisen äitiysloman alkua.

Sijaisen palkkaaminen ja perehdyttäminen lisää niin ikään työantajan kustannuksia. Työntekijää ei voi pestata "pystymetsästä" erikoisaloille, kuten hoivakotiin ja erikoismyymälään.  

Allekirjoita oheinen adressi ja ole mukana vaatimassa oikeutta nuorille naisille ja yrittäjinä toimiville naisille. Laita adressia eteenpäin, jotta saamme mahdollisimman paljon tukea asialle.

Luovutamme adressin päättäjille ennen eduskuntavaaleja. Olimme jo 10.3.  suurella joukolla yrittäjänaisia eri puolilta maata mielenilmauksessa eduskunnan edessä ja saimme asiallemme suure n näkyvyyden eri medioissa ja päättäjien suhteen. Jatkamme vielä nimien keräämistä, jotta asian hoituminen saa lisäpontta.

Yrittäjänaisten Keskusliitto ry

www.yrittajanaiset.fi

 

 

 


Yrittäjänaisten Keskusliitto    Ota yhteyttä adressin tekijään