Strömforsin ruukin alapajaa ei pidä myydä!

Strömforsin Ruukin alapajaa ei pidä myydä!


Loviisan kaupunki valmistelee parhaillaan Ruotsinpyhtään Strömforsin Ruukin useiden kiinteistöjen ja maa-alueiden myyntiä. Alueella on suojelukaava, jonka noudattamista Museovirasto valvoo.
Valmistelusta annettujen tietojen mukaan keskeinen alapajarakennus museoineen aiotaan myös myydä.
Kaupunki pitää omistuksessaan toisen yläpajaksi kutsutun museorakennuksen.


Tämä kansalaisadressi puolustaa alapajan säilyttämistä edelleen yhteiskunnallisessa omistuksessa. Myynti ja pajojen omistuksen eriyttäminen merkitsisi arvokkaan kulttuurihistoriallisen kokonaisuuden rikkomista.


Alapaja on rakennettu vuosina 1745 – 46, 1786 ja 1871 – 72. Pajassa taottiin kankiraudaksi päivittäin kolme yli 100 kilon painoista rautaerää. Se oli siten merkittävä raudanjalostuslaitos.
Ruukissa otettiin vuosina 1871 - 72 käyttöön valloonien Belgiassa ja Ranskassa kehittämä franche –comté taontatekniikka. Pajakokonaisuudella on siten kansainvälinen merkitys. Hyvin säilyneenä Strömforsin Ruukki ansaitsisi Unescon maailmanperintö -statuksen. Alapajarakennuksessa on nykyisin kahvila. Sen paikalla oli hevosenkenkäpaja, jossa työskenteli 1870-luvulla parikymmentä seppää.
Pajojen toiminta lopetettiin vuonna 1950, viimeinen tilaus käsitti nauloja Suomenlinnan entistämistöihin.


Alapaja muutettiin museoksi vuonna 1960. Museossa voi saada käsityksen raudanvalmistuksesta, ruukin tuotteista ja konttorin toiminnasta. Sen tiloissa on myös yli 100 vuotta vanha veturi, jolla vedettiin sahatavaralasteja viiden kilometrin päähän Markkinamäelle satamaan.


Ruukin nähtävyyksiä käy vuosittain katsomassa arviolta 200 000 turistia. Museossa käy vuosittain noin 15 000 vierasta. Se on alueen merkittävin matkailukohde, ja sen vaikutukset heijastuvat useisiin yrityksiin Strömforsin Ruukissa.


Vastustammekin jyrkästi alapajakiinteistön myyntiä, kyläläiset ja Ruotsinpyhtään Kymijokilaakson kylien kyläyhdistys ry.


Allekirjoituksellanne vahvistatte vastustavanne alapajan myyntiä


Veli-Matti Mettinen Ruotsinpyhtään Kymijokilaakson kylien kyläyhdistys ry.    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Veli-Matti Mettinen Ruotsinpyhtään Kymijokilaakson kylien kyläyhdistys ry. voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Huomaathan, ettet voi vahvistaa allekirjoitustasi vastaamalla tähän viestiin.




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…