suomi ei ole enää itsenäinen

mauno koivisto sai aikaan tämän että tänä päivänä kakarat eduskunnassa kyselee toisiltaan mitä me nyt tehdään kun on saatu suomi polvilleen katsoopa sitä miltä kantilta hyvänsä,olemme todellakin lähellä venäläistymistä,meidän kansanedustajista ei löydy muutakuin pelkureita,jotka juoksee karkuun tosipaikan tullen,kaksi hyvää esimerkkiä,jyrki katainen ja jutta urpilainen,ja kumppanit,eikä puhuta mistään vastuusta,kun ei sitä kansan edustajilla ole,ja EU:n varsinaiset herrat hykertelee onnistuneesta suomen huijauksesta,NATO olisi suomelle taydellisen tuhon alku,jolloinka venäjä käyttäsi sen heti hyväkseen,auttajia ei tulisi mistään suunnasta koska oikeesti pelkäävät venäjää ja sen napoleonia,NYT AINOA MAHDOLLINEN PELASTUS VENÄJÄN KYNSISTÄ ON. PIKAINEN EROAMINEN EU:sta ja pysyminen erossa natosta,muuten suomen kohtalo on suuniteltu valmiiksi se odottaa vain kahta päätöstä.meidän suomalaisten on lähdettävä osoittammaan mieltä ja vaatia ammatti ihmisiä päättämään suomen tilanteesta.ÄLKÄÄ HYVÄT KANSALAISET ENÄÄ ÄÄNESTÄKÖ,LAPSIA EDUSKUNTAAN,PRESIDENTILLE VALTUUDET TAKAISIN HETI LAKIA MUUTTAMALLA.TÄÄLLÄ ON SUOMALAISILTA VIETY JO,VANHUSTENHUOLTO.LAPSIPERHEET ALISTETAAN.SOSIAALIHUOLTO VALHEELLINEN.KANSALAISEN OIKEUDET TUHOTTU.SUOMEN-LAKI JOTA EI EU:kaan YMMÄRRÄ SAATIKKA ITSE PÄÄTTÄJÄT SUOMESSA.SUOMEN TILANNE ON TODELLA VAKAVA.MEIDÄN KANSALAISTEN ON USKALLETTAVA LÄHTEÄ LIIKKEELLE.MUUTEN KÄY HUONOSTI.


kauko horttanainen    Ota yhteyttä adressin tekijään