Suoraa bussilinjaa 238 Leppävaaraan ei saa lopettaa

Nuuksio-Nupurin ja Karhusuon alueiden asukasyhdistykset vastustavat suorien bussiyhteyksien lopettamista Leppävaaraan. Pahimmillaan muutos tarkoittaa nykyisten matkustusaikojen kaksinkertaistumista. Kasvavien alueiden palvelutasoa ei saa enää heikentää nykyisestään.  

Yhteensä noin 5 000 asukkaan Nuuksio-Nupuri ja Karhusuo ovat pientalovaltaisia alueita Kehä III takana. Miilukorvessa ja Vesirattaanmäen alueella asuu satoja espoolaisia. Joukkoliikennepalvelut ovat jo nyt huonot. Kävelymatkat bussipysäkeille ovat pitkät, samoin bussien ja junien vuorovälit.

HSL kommentoitavana olevassa linjastosuunnitelmassa on kannatettavaa se, että bussivuoroja Espoon keskukseen esitetään lisättäväksi. Tämä parantaa yhteyksiä myös Nuuksion kansallispuistoon. Muita osin suunnitelma sisältää pelkästään heikennyksiä alueidemme asukkaille. Suunnitelman mukaan perustettaisiin uusi linja 244 (K), joka kulkisi reittiä Siikaniemi-Siikajärvi-Kolmperä-Nupuri-Karhusuo-Bemböle-Espoon keskus. Samalla lopetettaisiin nykyiset linjat 242 Siikajärveltä Espoon keskukseen ja 238 Siikajärveltä Leppävaaraan. Kaikki yhteydet Nuuksio-Nupurin ja Karhusuon alueelta olisivat siten jatkossa vain Espoon keskukseen. Esim. Jorvin sairaalaan, joka on tärkeä työpaikkakeskus, ei olisi enää suoraa bussiyhteyttä. Heinästieltä bussit ajaisivat vain koulujen alkamis- ja päättymisaikoina Espoon keskukseen.

HSL:n linjastosuunnitelman yhtenä lähtökohtana on ollut ”varmistaa koulumatkayhteydet Espoon kaupungin oppilaaksiottoalueiden perusteella”. On oletettu, että kaikki alueen koululaiset käyvät koulua joko omalla alueella tai Espoon keskuksessa. Vaikka alueen virallinen palvelukeskus on Espoon keskus, suuri osa toisen asteen koululaisista käy koulua Viherlaaksossa, Karakalliossa ja Leppävaarassa, eivät Espoon keskuksessa. Merkittävät kaupalliset palvelut sekä urheilu- ja kulttuuripalvelut ovat suurelta osin Leppävaaran suunnalla.    

Suunnitelmassa ei ole myöskään ymmärretty, että vaihdolliset yhteydet eivät toimi alueella, jossa bussien vuorovälit ovat harvoja. Etenkin talviaikaan bussien aikataulut ovat epävarmoja. Ikäihmisten ja pienimpien koululaisten turvallisuus vaarantuu, kun teitä joudutaan kiireessä ylittämään.

HSL on pääkaupunkiseudun yhteinen kuntayhtymä, jonka perustehtävänä on kehittää ja tarjota sujuvia ja luotettavia liikkumisratkaisuja kaikkien pääkaupunkiseudun asiakkaiden tarpeisiin. Tavoitteena on, että yhä suurempi joukko käyttää joukkoliikennettä koulu- ja työmatkoilla sekä vapaa-aikana. Tämän pitää koskea myös Espoon kaupunkia, mukaan lukien Kehä III:n takana olevat alueet.  

Nuuksio-seura ry  Nuuksio-Siikajärvi asukasyhdistys ry  Siikajärvi-Pikkaraiset ry           Haukilahtelaiset ry  Kolmperän asukasyhdistys ry  Gumbölen Omakotiyhdistys ry                             


Timo Rauhanen Nuuksio-seura ry    Ota yhteyttä adressin tekijään