Uusi kauppa Tuomarilan Kulovalkeaan

Tuomarilan aseman pohjoispuolelle nousee uusi ja upea asuinalue, jolle on myös varattu tilaa pienelle kaupalle. Maanomistaja käy parhaillaan neuvotteluja päivittäistavarakaupan liikkeen kanssa, jotta innokas kauppias löytyisi. Valitettavasti tilanne näyttää hankalalta, eikä lopullista sopimusta ole syntynyt.

Tuleva kauppa sijaitsisi hyvin lähellä asemaa, joten se ei palvelisi ainoastaa Kulovalkean puolella asuvia ja sinne muuttavia. Kauppa parantaisi koko Tuomarilan palveluvalikoimaa ja uskon, että myös Kirkkojärven alueella asuvat saattaisivat kotimatkallaan asioida kaupassa. Kaupan läheisyydessä on varmasti jo nyt riittävästi asiakkaita ja lisää on tulossa kun Kulovalkean rakentaminen jatkuu.

Kaupalle varattu paikka on sen verran pieni, että tuleva kauppa olisi alle 400 neliön kokoinen eli kauppa voisi olla joka päivä ympäri vuoden auki, mikä varmasti lisäisi asiakkaiden määrää.

Kutsun alueen asukkaita allekirjoittamaan tämän adressin, jotta voin alueen maanomistajalle ja kauppaliikkeelle välittää viestiä siitä, että meitä tulevassa kaupassa asioivia on paljon, että meille kannattaa kauppa avata.


Jaana Leppäkorpi    Ota yhteyttä adressin tekijään