Turun Yli-Maarian koulu rakennettava suunnitellusti

Yli-Maarian alueella on runsaasti rakentamattomia tontteja, koska Turun kaupunki ei ole pystynyt tuomaan alueelle lupaamiaan palveluja. Yli-Maarian koulun rakentamista on jo lykätty moneen otteeseen. Voimassa olevan päätöksen mukaan koulu perustetaan 2017. Nyt esitetään koulun perustamisen lykkäämistä vuoteen 2020. 

 

Moision päivähoitoyksikkö on ollut jo vuosikaudet täynnä. Lapsia viedään Moisiosta ja Yli-Maariasta muihin päiväkoteihin. Moision koulu on täynnä. Nyt ja yhä enemmän tulevaisuudessa alueen lapset joutuvat aloittamaan koulunsa muualla, kuin omalla asuinalueellaan. Myös suunnitelluille kirjasto- ja neuvolapalveluille on alueella kysyntää.

 

Kysymys ei ole vain Yli-Maarian koulun rakentamisen lykkäämisestä vaan koko asuinalueen asukkaiden ja palveluiden tarpeen aliarvioimisesta. Asuinalueelta annettiin Turun kaupungin virallisen kyselyn kautta paljon asiallista palautetta. Me allekirjoittaneet vetoamme teihin Turun kaupungin päättäjät, että asuinaluettamme ja sen asukkaita arvostettaisiin. Vaadimme, että asuinalueen asukkaiden ääntä kuunnellaan asiassa. Vaadimme, että Yli-Maarian koulun rakentamista ei enää lykätä.


MLL Moision paikallisyhdistys    Ota yhteyttä adressin tekijään