Vaasan Purolan päiväkodin esikouluopetuksen säilyttävä

Vaasan kaupunki on aikeissa siirtää Purolan päiväkodin esikouluryhmän alkaen elokuussa 2016 Teeriniemen koulusta vapautuviin tiloihin, jotta Purolaan saadaan lisää paikkoja pienille lapsille (Pohjalainen 15.01.2016). Vanhempia ei kuitenkaan asiassa ole kuultu millään tavoin, vaan asia on käsitelty salassa ja pikaisesti varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan käsiteltäväksi 20.1.2016 kokoukseen.

Hallintolain kohdassa 41 § kuitenkin yksiselitteisesti lukee seuraavaa:

"Vaikuttamismahdollisuuksien varaaminen

Jos asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, viranomaisen tulee varata näille henkilöille mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta.

Asian vireilläolosta ja vaikuttamismahdollisuuksien käyttämisestä on ilmoitettava asian merkityksen ja laajuuden kannalta sopivalla tavalla.

Asian vireilläolosta ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa, jos se vaarantaa ratkaisun tarkoituksen toteutumisen tai aiheuttaa muuta merkittävää haittaa taikka jos se on ilmeisen tarpeetonta." (lainattu 18.01.2015: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434#a434-2003).

 

Ainakaan asian käsittelyn tarpeettomuuteen ei voida vedota, jos asia koskettaa lukuisia perheitä Purolan, Asevelikylän, Impivaaran sekä Huutoniemen alueella. Monet ovat valinneet Purolan päiväkodin siinä järjestettävän esikoulumahdollisuuden vuoksi, kun päiväkoti perustettiin puolitoista vuotta sitten.

Päiväkodissa järjestettävän esiopetuksen siirtäminen vaikuttaa merkittävästi lasten hyvinvointiin sekä perheiden arkeen. Teeriniemen koulun toiminta lakkautettaneen kevään 2016 jälkeen, jolloin esikoulupolku ei jatku koulupoluksi. Lapset tullaan sijoittamaan kouluihin osoitetietojen perusteella, jolloin esikouluryhmät hajaantuvat useampaan osaan ja tutut ryhmät eivät lasten ympärillä säily. Osalla esikouluun siirtyvistä on nuorempia sisaruksia edelleen Purolan päiväkodissa, jolloin aamusin lapsia kuljetetaan vähintään kahteen eri paikkaan, mikä aiheuttaa lapsille entistä pidempiä päiväkotipäiviä. Suuri osa Purolan ensi vuonna esikouluun siirtyvistä on lähialueelta.

Allekirjoittaneet vaativatkin asian kunnollista ja avointa käsittelyä hallintolain mukaisesti ja vanhempia on kuultava asiasta ennen kuin asiasta tehdään minkäänlaista päätöstä.

Lapsia ei tule kohdella kuin numeroita!


Jarkko Kangasmäki    Ota yhteyttä adressin tekijään