Valkeakosken ala-asteluokkaryhmien säilyttäminen yläasteella

Valkeakoskella koulumaailma on ollut jo pidemmän aikaa murroksessa monella tapaa.Oppilaille tutut oppimisympäristöt ovat vaihtuneet useaan otteeseen...

Ehdotuksenani on saada ala-asteiden oppilasryhmät pysymään mahdollisimman pitkään yhtenäisinä siirryttäessä yläasteelle, esim. Kärjenniemeläiset kuutosluokkalaiset samassa luokassa yläasteella kuten Tarttilan,Sorrilan,Tietolan,Rauhalan ja Leppälän  samassa luokassa unohtamatta myöskään Roukon koulua, josta varmaankin pääosin oppilaita jakautuisi eri luokille olemassaolevan suuremman oppilasmäärän vuoksi.Tietenkin eri kieli/uskonto -jne valintojen myötä valikoituu tiettyjä luokkaryhmiä, mutta perusjoukon yhtenäisyys säilytettävä!

Luokkien yhteishenki sekä vanhempien tuki oppilaille eheämpänä kun jo entuudestaan tutut olemassaolevat kontaktit säilyisivät. eikä voi vähätellä myöskään koulurauhan ja käyttäytymis/oppmishäiriöiden suhteessa vähenemistä.

VALKEAKOSKEN ALA-ASTEIDEN KOULULUOKKARYHMIEN YHTENÄISEN RYHMÄJAON SÄILYMINEN TURVATTAVA MYÖS YLÄASTEELLE SIIRRYTTÄESSÄ!


Kirsi Ilola-Ollikka    Ota yhteyttä adressin tekijään