Valkeavuoren pienille oikeus terveelliseen oppimisympäristöön!

Me allekirjoittaneet vaadimme, että kaikki kaarinalaislapset saavat aloittaa koulutiensä terveessä oppimisympäristössä!

Kaarinan kaupunginvaltuusto valtuutti kokouksessaan 7.12.2015 sivistysjohtajan ja teknisen johtajan hankkimaan riittävän määrän väistötiloja koulun alkuun tammikuussa 2016. Tällä valtuutuksella tekninen lautakunta päätti tilata väistötilat 12 opetusryhmän käyttöön sen sijaan, että väistötilat olisi tilattu kaikille opetusryhmille. Option käytöstä päätettäisiin tarpeen mukaan. Optiota ei tämän hetken tiedon mukaan olla käyttämässä.

Väistötilat on osoitettu rehtorin päätöksellä koulun 3.-6. -luokkien oppilaille. Tämä tarkoittaa sitä, että 1. ja 2. -luokkalaiset lapset sekä pienryhmien oppilaat joutuvat edelleen käymään koulua tiloissa, joiden voidaan olettaa muodostavan merkittävän riskin lasten terveydelle. Viime vuonna koulunsa aloittaneet, vuonna 2008 syntyneet lapset, sekä tänä vuonna koulunsa aloittavat, vuonna 2009 syntyneet lapset, joutuvat tällä päätöksellä käymään koko alkuopetusajan sisäilmaongelmaista koulua. Päätös luonnollisesti koskee myös vuonna 2010 syntyneitä lapsia, koska uusi koulu ei ehdi valmistua ennen heidän koulunaloitustaan. Pienryhmien oppilaat tulevat kärsimään tästä ongelmasta jopa yli kolmen vuoden ajan.

Väistötilat ovat välttämättömät odotettaessa uuden koulun valmistumista. Oppilaiden oireilua esiintyy myös nyt 1. luokalla olevien oppilaiden keskuudessa. Kuinka kaupunki voi ottaa näin ison riskin pienten ihmisten terveydellä? Vaakakupissa ovat väistötilat kuudelle opetusryhmälle vs. jopa kahdensadan pienen ihmisen sisäilma-altistuminen ja mahdolliset elinikäiset terveyshaitat.

Vaadimme, että tekninen johtaja hankkii viipymättä puuttuvat luokkatilat, jolloin myös pienimmät oppilaat pääsevät terveelliseen ja turvalliseen ympäristöön heti lukuvuoden 2016-2017 alusta! Toissijaisesti vaadimme kaupunginvaltuustoa varmistamaan edellä mainittujen luokkatilojen hankkimisen.