Rantakaavan vastainen siltahanke Savonlinnan norppavesillä estettävä

Savonlinnan saaristomaisemaan, norpistaan kuuluisan Pihlajaveden ympäröimän Kosolan kylän Valksaareen on kaavoitettu vuonna 1988 yhteensä 34 rakennuspaikkaa ja noin 8 700 neliömetriä rakennusalaa. Kun saari kaavoitettiin kaksikymmentä vuotta sitten, oli kaavoitusideana saaren säilyttäminen saarena. Kaavan mukaan Valksaareen ei rakenneta tieyhteyttä eikä saaren sisäistä tieverkostoa.

Nyt koko kaavoitusidea aiotaan heittää nurinkurin kun saaren ”jalostettavaksi” hankkinut yhtiö hakee valitusteitse lupaa tieyhteyden rakentamiseksi Valksaareen. Yhtiön suunnitelmissa mantereen ja Valksaaren väliin rakennettaisiin noin 100 metriä pengertietä, 10 metriä leveä, 4 metriä korkea ja syväykseltään noin 2,5 metrinen teräsponttonisilta sekä pari nämä rakennelmat saareen ja mantereeseen yhdistävä teräksinen ajoluiska. Lisäksi tie louhittaisiin nyt täysin luonnonvaraisen Pekkosaaren poikki.

Jokainen meistä voi kuvitella millaisen muutoksen rauhallisille norppavesille aiheuttaisi maantieyhteyden rakentaminen nykyisin lähes luonnonvaraiseen saareen. Myös hankkeen muut kielteiset vaikutukset ympäristöön, veden vaihtuvuuteen, alueen virkistyskäyttöön yms. on jokaisen helposti arvioitavissa.

Itä-Suomen ympäristölupavirasto on päätöksellään nro 92/08/2 (Dnro ISY-2008-Y-54) hylännyt kyseisen hakemuksen, mutta yhtiö on valittanut kielteisestä päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen. Valittajan mielestä Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätös pitää kumota mm. siksi, että kaavan mukaisista saaritonteista he saisivat rahaa vain noin 50 000 euroa/tontti mutta tieyhteyden jälkeen samoista tonteista saisi noin 110 000 euroa/tontti.

Valittajayhtiön mielestä heille pitäisi antaa lupa poiketa alueen maankäyttösuunnitelmista, tuhota alueen herkkää ympäristöä, vaikeuttaa uhanalaisen saimaannorpan elämää ja jättää muutenkin korjaamattomat jäljet Pihlajaveden luonnonkauniiseen maalaismaisemaan vain siksi, että yhtiö saisi noin kaksi miljoonaa euroa enemmän rahaa omistamastaan maa-alueesta.

Me allekirjoittaneet katsomme, että nykyisten kaavoituskäytäntöjen valossa nykyinen Valksaareen 1988 laadittu rantakaava on ylimitoitettu mutta lainvoimaisena kaavana toteutettavissa. Sen sijaan vastustamme ehdottomasti ko. kaavan vastaisten pengertien ja sillan rakentamista mantereen ja Valksaaren välille ja toivomme Vaasan hallinto-oikeuden pitävän voimassa Itä-Suomen ympäristöviraston siltahankkeen kannalta kielteisen mutta Pihlajaveden luonnon ja alueella asustavien saimaannorppien kanalta myönteisen päätöksen asiassa.


Kimmo Käärmelahti    Ota yhteyttä adressin tekijään