Vammaisten henkilökohtaiseen apuun ja kuljetuspalveluihin liittyvät rajat korkeammalle

En varmaankaan ole ainoa jota häiritsee harrastustoimintaan myönnetyn henkilökohtaisen avun tuntimäärän rajaaminen. EI minulla ainakaan tuo 30h/kk riitä mihinkään mitä haluaisin harrastaa. Minulla olisi harrastuksia vaikka joka päivälle jos vain saisin avustajan mukaan. mutta nopeasti laskettuna tuo 30h/kk jakautuu tasan niin että viikossa olisi 7,5h avustajan työtunteja käytettävissä. Sehän menisi jo yhdessä isommassa musiikkitapahtumassa kuten festareilla tai lavatansseissa. 

Ja entäs tuo avun tarve kotona ja kaupungilla asioinnissa? Mistä sen tietää etukäteen jos on jotain yllättäviä aikaa vieviä asiointireissuja tai kotona tarvitsee poikkeuksellisen paljon apua.

Ja entä kuljetuspalvelut. Eihän tuo 18 yhden suuntaista matkaa riitä mihinkään edes terveellä ihmisellä joka kulkee julkisilla kulkuvälineillä. Mielestäni matkoja pitäisi olla käytössä tarpeen mukaan.

Ehdotus: Henkilökohtainen apu sen käyttäjän tarpeen mukaan ja kuljetuspalveluita vähintään 36 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa