Kouvolaan ei turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta

Kouvolan kaupunginhallitus on päättänyt turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamisesta Kouvolaan. Tiina Saavalainen (vas.) ja Eliisa Timonen (ps.) olivat ehdottaneet kokouksessa, että asia viedään kaupunginvaltuustoon. Saavalainen oli perustellut näkemystään sillä, että keskuksen yhteisölliset ja taloudelliset vaikutukset tulisivat mahdollisimman avoimesti käsitellyiksi.

Vastaanottokeskuksen perustaminen vaatii investointeja. Vastaanottokeskuksen perustaminen ei voi olla hyödyllistä vastaanottavalle kunnalle. Tähän vaaditaan perusteellinen selvitys puolueettomalta osapuolelta. Nykyinen turvapaikan hakijoiden määrän kasvu johtuu valtion helmikuussa päätetystä liian liberaalista ulkomaalaislaista. Hakijoiden määrä on kasvanut huomattavasti (www.migri.fi). Valtio on syyllinen tähän muutokseen, mutta siirtää ongelmat kuntien vastuulle perustamalla vastaanottokeskuksia ympäri Suomea. Minä ja allekirjoittaneet vastustamme vastaanottokeskuksen perustamista Kouvolan alueelle. Valtio hoitakoon aiheuttamansa ongelmat.

Juha Päivärinta    Ota yhteyttä adressin tekijään


TAI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista sivustollamme. Adressin tekijä näkee kaikki antamasi tiedot.

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Tarkasta sähköpostisi (myös roskapostikansio).
Facebook
Pitäisikö raiskauksista olla kovemmat tuomiot?