Laittakaa Veljemme on nero-ohjelma takaisin ohjelmistoon ja järkevämpään aikaan

Melkein kaikki meistä tietävät loistavan tv-ohjelman Veljemme on nero.Mutta harvat sitä ehtivät katsoa.Syytän tästä ohjelman liian aikaista lähetysaikaa.On erittäin masentavaa huomata,että juuri kun on saapunut kotiin,ohjelma loppuu tai nauhoitus ei toiminut(minulle kävi juuri näin tänään.).Voi sitä tuskan ja pettymyksen tunnetta!
Liian monet nuoret ja mikseivät myös aikuisetkin kärsivät tästä tilanteesta.On aivan järjetöntä laittaa nuorten ohjelmaa tähän aikaan näytille,kun kukaan kohdeyleisöstä ei sitä ole katsomassa!Suurin osan nuorista kai kuitenkin pääsee tiistaisin koulusta vasta kolmelta,jolloin kauempana asuvat ovat vasta pitkän ajan päästä kotona.Tällöin ainoa vaihtoehto on nauhoitus,mutta entä kun se ei toimikkaan?
Nyt järkytyin suunnattomasti,kun kuulin,että ohjelma poistuu ohjelmistosta. Aivan varmasti siinä olisi ollut uusia jaksoja jäljellä ja miksei ohjelmaa voi näyttää uusintana alusta asti?Näytetäänhän Muumejakin!
Tavoitteeni olisi saada ohjelma takaisin ohjelmistoon ja tuohon kahdeksan-puoli yhdeksän aikoihin,että nuoretkin ehtivät sen katsoa.
Vetoan tällä adressilla teihin,Suomen kansa,näin:allekirjoittakaa tämä adressi,niin lapsenne(ja jos itse olet nuori)saavat paremman nuoruuden lempiohjelmansa parissa.Yritän saada tämän adressin,jos siihen saadaan tarpeaksi nimiä,kanavan tietoisuuteen.

(Olen vasta aloittelija tällä adressisaralla,että jos jollakin on ideoita miten saan tämän kanavan tietoon sitten tulevaisuudessa,niin laittakaa vain viestiä.:))