Vetoamme Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Markku Salmiseen sekä seurakunnan valtuustoon ja neuvostoon oikeudenkäyntikierteen katkaisemiseksi.

Me allekirjoittaneet olemme joutuneet suruksemme seuraamaan seurakunnan ja sitä palvelleen papin välistä oikeudenkäyntisarjaa, joka käynnistyi kyseisen papin seurakunnalta osakseen saamasta työlainsäädännön vastaisesta kohtelusta.

Tapauksen on ratkaissut sekä Helsingin käräjäoikeus että hovioikeus papin hyväksi. Nyt seurakunta ja/tai sen kirkkoherra suunnittelevat saamiemme tietojen mukaan valituslupa-anomusta Korkeimpaan oikeuteen.

Tilanne, jossa papiston jäsenet vääntävät vuodesta toiseen toisiaan vastaan oikeudessa, on ortodoksisen perinteen valossa outo. Se antaa kirkon ja seurakunnan tehtävästä vääristyneen kuvan. Asetelma, jossa koulukiusaamista muistuttavalla tavalla pitää ihmiskokein ”testata” Suomen lainsäädännön toimivuutta suhteessa ortodoksiseen kirkkoon, on varsin kaukana kristillisen lähimmäisenrakkauden perusteista

Vallitseva tilanne johtaa siihen, että saamme jatkossa yhä vähemmän hyviä työntekijöitä kirkon tehtäviin, kun nuoremme saavat havainto-opetusta siitä, millaista työ seurakunnassa kuppikuntineen, intrigeineen, savustamisineen ynnä mustamaalaamisineen oikeasti on - tai ainakin saattaa olla. Tällaista taustaa vasten mikä tahansa ”maallinen” työ, jossa periaatteet ja realiteetit eivät ole keskenään ristiriidassa, tarjoaa tekijälleen suorastaan paratiisilliset työolosuhteet.           

Oikeudenkäynnit ovat nielleet suuren määrän seurakunnan verorahoja ja pahimmassa tapauksessa lisää tulee kulumaan. Kovin hyvää mielikuvitusta ei kaivata sen hahmottamiseksi, mitä kaikkea seurakunnan perustoimintaa näillä rahoilla olisi voitu pitää yllä. Groteskilta näyttää se, että samaan aikaan tämän haaskaamisen kanssa keskustellaan seurakunnan omistamien kiinteistöjen myymisestä keinona rahoittaa toimintaa - olipa näillä asioilla keskenään sitten de facto tekemistä tai ei.

Suuren paaston lähestyessä on tapana puhua sovinnosta ja sovinnonteosta. Nähtäväksi jää, onko se tänäkin vuonna pelkkää joutavanpäiväistä sanahelinää, jonka jälkeen mäiskimistä jatketaan uudella innolla, kuin mitään ei olisi tapahtunut.