VETOOMUS SIURO-TAMPERE JOUKKOLIIKENNEYHTEYKSIEN JA LINJAVUORON 79 PUOLESTA

Me allekirjoittaneet vaadimme Siuro-Tampere joukkoliikenneyhteyksien palauttamista vuoden 2019 kevään tasolle - eli toimivia ja luotettavia linja-autoyhteyksiä, jotta työmatkaliikenne julkisilla kulkuneuvoilla Siurosta Tampereelle ja toisaalta Nokialta/Tampereelta Siuroon (Purso Group Oy:n ja AGCO Powerin tehtaille) on mahdollista.

Korona-aikana suoritettu aikataulu- ja reittiuudistus romutti asiakkaiden kannalta toimivan järjestelmän: aiemmin linjan 79 suora yhteys Siurosta Tampereelle kesti noin 35 min, mutta nyt matka-aika on epäinhimillisten vaihtojen takia usein 90 min tai jopa enemmän, vaikka matkan pituus on vain 25 kilometriä.

Viimeisen kolmen vuoden aikana toteutetuista ”uudistuksista” on valitettu lukuisia kertoja Tampereen seudun joukkoliikeennepalvelu Nysseen, sillä vaihtoajat ovat muuttuneet kohtuuttomiksi, ajantasaisia aikatauluja ei ole pysäkeillä eikä edes sähköinen reittiopas näytä vuoroja oikein. Viime talvena ihmiset joutuivat odottamaan Nokialla vaihtoja noin 20-45 minuuttia ulkona pakkasessa, koska Nokian asemalla ei ole sisätiloja. Ja pahinta on se, että koska linjoja 79 ja vaihtolinjaa 70 Nokialta Tampereelle ajavat eri liikennöitsijät, he eivät edes tiedä toistensa aikatauluja, vaan asiakas joutuu hakemaan molemmat reitit erikseen. (Mistään ei näe, mikä on kunkin yhteyden virallinen, odottava jatkoyhteys, ja kuskit eivät odota saapuvia linjoja, vaikka jatkoyhteyteen olisi määritelty 6 minuutin vaihtohaitari /lupa odottaa.)

Matka-ajat julkisilla kulkuneuvoilla Siuro-Tampere välillä ovat siis pidentyneet keväästä 2019 yli 50%, vaikka vihreän siirtymän aikakaudella julkisten kulkuyhteyksien kehittäminen luulisi olevan ensimmäinen tehtävä.

Ja tämän “kehityksen” myötä myös linjojen matkustajamäärät ovat romahtaneet. Kun linja 79 kulki Siurosta suorana vuorona Tampereelle, busseilla oli valtava määrä käyttäjiä, mutta nyt suurin osa ihmisistä on pakotettu yksityisautoilijoiksi. Pitkät odotusajat, yllättäen peruuntuneet vuorot ja sekavasti toimiva reittiopas eivät ole 2020-lukua, ja saavat epäilemään, että systemaattisten huononnusten tavoitteena on saada viimeisetkin matkustajat luopumaan bussiyhteyksien käytöstä, ja että jossain on tehty päätös lakkauttaa koko linjavuoro.

Tänä syksynä ongelmana ovat olleet myös yhtäkkiä perutut vuorot: näin on tapahtui esimerkiksi lauantaina 27.8., jolloin perjantai-iltana sähköinen reittiopas näytti linjan 79 kulkevan seuraavana päivänä normaalisti, mutta lauantaina Siurosta Tampereelle merkityt yhteydet eivät kulkeneet ollenkaan, yksikään. Reittioppaassa peruttujen vuorojen olisi kuulunut näkyä yliviivattuna, mutta näin ei tapahtunut, ja ihmiset odottivat linja-autoja turhaan pysäkeillä. (Huom. jos/kun lauantain vuoroja ei ajeta, Siurosta ei myöskään pääse kahteen vuorokauteen julkisilla kulkuneuvoilla Nokialle/Tampereelle.)

Vaadimme siis normaaleja, toimivia ja luotettavia linja-autoyhteyksiä. (Tai vaihtoehtoisesti raideliikenteen kehittämistä, mutta tiettävästi Siuron lähijunapysäkin toteutus on siirretty kymmenen vuoden päähän, eikä se ole ratkaisu nykyiseen ongelmaan.) Nokia kasvaa Siuroon päin, ja monet siurolaiset ovat erittäin motivoituneita osallistumaan Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseen – eräs suurimpia asioita, joilla yksilöt voivat vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeensä, on yksityisautoilun vähentäminen ja julkisten kulkuneuvojen suosiminen, mutta nyt siitä on tehty Siurossa asuville käytännössä mahdotonta.

 

KEHITYSVAATIMUKSET

  1. Toimivat ja käyttökelpoiset joukkoliikenneyhteydet, jotka ovat myös Suomen ilmastotavoitteiden mukaiset.

  2. Liikennöitsijöiden on sitouduttava hoitamaan sovitut reitit asianmukaisesti, tai kaupungin täytyy kehittää varasuunnitelma, sillä työliikenne julkisilla kulkuneuvoilla täytyy olla mahdollista, ja vaihtovuorot täytyy olla kuskien tiedossa.

  3. Sähköisen reittioppaan kehittämistä niin, että aikataulut ovat ajantasaisia ja luotettavia; myös poikkeusten tulee näkyä palvelussa.

 

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Tiina Rikala voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Huomaathan, ettet voi vahvistaa allekirjoitustasi vastaamalla tähän viestiin.




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…