Vetoomus Solyiman Ebrahimpoorin turvapaikan puolesta

Arvoisa Suomen maahanmuuttovirasto 29.1.2018
Asia: vetoomus Solyimn Ebrahimpoorin turvapaikan puolesta

Solyiman Ebrahimpoor (s.11.8.1985) on kotoisin Iranin Kurdistanista (Sardasht). Hän on ollut Suomessa turvapaikanhakijana noin viisi vuotta ja hänen asiakasnumeronsa on 2153482. Valitettavasti hän ei ole saanut turvapaikkaa ja kielteisen päätöksen saamisen seurauksena hänet on otettu säilöön Helsingissä. Hän ei saa vapaasti liikkua ja on tarkoituksena hänet karkottaa Suomesta.

Solyiman Ebrahimpoor on Kurdistanin demokraattisen puolueen jäsen. Kyseinen puolue on lakkautettu Iranissa ja sen jäsenet ja kannattajat ovat joutuneet toimimaan maanalaisena. Solyiman on ollut kotimaassaankin mainitun puolueen kannattaja ja kurdien asioiden puolestapuhuja. Hän asuessaan turvapaikanhakijana Suomessa puolueen jäsenenä osallistunut erilaisiin aktiviteetteihin (esim. mielenosoitukset Irania vastaan ja poliittiset toiminnat, josta on uutisoitu mediassa ja on tuotu julkisuuteen). Liittyen hänen toimintaansa ja kurdipuolueen jäsenyyteensä Iranin turvallisuusviranomaiset on muutama kerta huomauttaneet ja varoittaneet Solyimanin vanhempiaan tilanteesta. On sanomisen arvoinen, että Kurdistanin demokraattisen puolueen jäsenet paljastuttuaan eivät voi elää normaalia elämää ja heille ei suoda minkäänlaista elämää. Heitä vainotaan ja vangitaan ja lopulta he päättyvät maan vankiloiden kidutuksen ja teloituksen uhkaan.


Iranin tilanne kaikin puolin opposition jäsenille ja kiellettyjen tai lakkautettujen puolueiden jäsenille ei ole turvallista ja tämä on kiistaton asia. Viime aikojen mielenosoituksen jälkeen Iranissa kansalaisten vaimentamiseksi tuhansia ihmisiä on vangittu ja heistä suurin osa on nuoria. Sen lisäksi toisinajattelijoiden ja oppositiopuolueiden jäsenten ja heidän perheitään on uhkailtu kostotoimella.

Me tämän kirjoituspyynnön allekirjoittajat vetoamme maahanmuuttoviranomaisiin karkottamispäätöksen kumoamiseksi. Solyimanin karkottamispäätös Suomesta on peruttava ja hän todella tarvitsee turvapaikan Suomesta. Häntä ei voi missään tapauksessa käännyttää Iraniin, koska hän joutuu vangituksi ja kidutetuksi. Hän ansaitsee positiivisen päätöksen ja turvan Suomesta.

 

Kunnioittavasti

 


Kordnejad Ebrahimi    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Kordnejad Ebrahimi voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.








Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…