YLE puheen RADIOKANAVALTA POIS MUSIIKKI

Ennen kuin aloitat! Allekirjoitus valitusti myös anonyyminä: merkitsemällä lomakkeen alla oleva valinta määrite, ruksattuna, tai ilman!

HYVÄ ALLEKIRJOITTAJA, HUOMIOITHAN! ALLEKIRJOITUS OSIO LÖYTYY TEKSTIN LOPUSTA!

Me allekirjoittaneet toivomme, että YLE puheradion 26.2.2018 voimaan astunut uudistus otetaan vielä YLE:n toimesta uudelleen arvioitavaksi. Emme halua, että meille niin tärkeä sivistyksen kanava on muuttumassa viihteelliseksi. YLE puheen radiokanavan tulisi säilyä sivistyksen ja rakentavien asiaohjelmien foorumina. Musiikkia emme sinne kaipaa!

Kansallinen radiokanavamme YLE puhe, on ollut lukuisten kuuntelijoiden ilona usean vuoden ajan,  - ilman musiikkia. Aikanaan, kun YLE teki päätöksen kanavan perustamisesta, tuolloin päätös kanavan perustamisesta on täytynyt perustua tutkittuun tietoon. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana on tullut useita kaupallisiin intresseihin perustuvia ns. riippumattomia radio toiminnallisia mainos/viihde kanavia, joiden kanavien kuuntelijamäärä ja sen lisääminen, on niille itseisarvo! Edellä mainitun toteutumiseksi kanavan yleistiedollinen ja sivistyksellinen painotus on jäänyt vähäiseksi. Koska edellä mainittu radiotoiminta on tavoittanut maanlaajuisesti viihteen/musiikin kuuntelijoita. On perusteltua uskoa, että yksi radiokanava voidaan suojata asiallisen ja kaupallisuudesta vapaan ohjelmatoiminnan piiriin. Musiikkia haluavat löytävät sitä laajasta tarjonnasta, tarvitsematta niitä tässä erikseen nimetä.

Toivomuksemme on, että YLE:n johto tarkistaa vielä kantaansa ko. uudistuksesta. Toivomme, että YLE puhekanava voisi palata sen alkuperäiselle: musiikista vapaalle perustalle. YLE puheen kanava on ollut musiikista vapaana, siten valitulta kanavan ohjelma formaatiltaan argumentoidusti vahvana! Viittaus: YLE:n alkuperäisen musiikista vapaan radiokanavan sosiaalisen tilauksen tutkimuspohjainen havaitseminen. YLE puheen kanavan toiminnan aikana uskollisten kuuntelijoiden määrä vakiintunut. Uskomme, että YLE:n johto on hakemassa kanava uudistukselle kokemuspohjaista palautetta? Ehkä meidän uskollinen, YLE puheen kuuntelija joukkomme tulee vielä asiassa kuulluksi?

Yleisradio on käytännössä riippumaton instanssi, ja hyvä niin! Edellä mainitusta huolimatta, maan hallitus voi viestiä YLE:n ohjelma toimintaan liittyvistä kansalaisten yhdenvertaisuus kysymyksistä YLE:n ohjelmatoiminnan kehityksestä vastaaviin tahoihin. Yleisradion ollessa veronmaksajien rahoittama laitos, katsomme yleisradion johdon velvollisuudeksi kuulla "asiakkaitaan" ja olla joissain asioissa "ohjeistettuna" kansalaisten mielipiteitä kuunnellen!

ALLEKIRJOITUS

Allekirjoitus tehdään vastaamalla tämän tekstin lopussa olevan lomakkeen kysymyksiin. Kun olet täyttänyt lomakkeen ja painanut lähetä painiketta, olet melkein valmis?

Vielä tarvitaan:

Avaa sähköpostiohjelmasi ja klikkaa sinne saapuneen viestin linkkiä. Nyt sinun adressi on aktivoitunut, ja näkyy adressi sivustolla. ETHÄN UNOHDA TÄTÄ VIIMEISTÄ VAIHETTA?

Jaathan adressin osoite linkin mahdollisimman monelle: Esim. kavereillesi sosiaalisessa mediassa.

Tavoitteemme mm. on saada viestien sosiaalisen median juuriverkko kasvamaan mahdollisimman suureksi! Jos allekirjoitusten määrä on "riittävä," meidän toiveemme tulee huomioiduksi useissa medioissa.

 

Kiitos! että olet mukana tärkeässä tavoitteessamme!

 

Muutosta toivoen, ja ystävällisin terveisin

Heikki Karppanen

Yhteyshenkilö: Adressi projekti.

e-mail: adressi.fi@gmail.com

 

Jaa tämä ohje: Polku adressi sivustolle!

Kopio oheisen linkin teksti, ja lähetä mahdollisimman monelle pyyntö liittyä meidän adressi talkoolisten suureen joukkoon!

https://www.adressit.com/yle-puheradiosta_pois_musiikki

 

Katkelma, 10.3.2018 tiedotteesta!

Lehtien mielipide/lukija palstat on meidän asiallemme mahdollinen foorumi!

Jos olet halukas toimimaan paikallislehti ilmoituksen "puuha miehenä/naisena," kerrothan siitä?

e-mail: adressi.fi@gmail.com

Lämpimät ja kannustavat terveiset teille hyvät "yhteistyökumppanit".

Heikki Karppanen

 

 

Allekirjoita tämä adressi


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Facebook
Pitäisikö Suomen myöntää Edward Snowdenille turvapaikka?