Ylen rahoitus valtion budjetista

Täällä on useita aihetta sivuavia adresseja, mutta koitetaanpa kerätä kaikki allekirjoitukset tänne.

Ylen rahoitus on taas tapetilla. Suvi Linden ajaa agressiivisesti epäoikeudenmukaista mediamaksua, joka olisi kaikille pakollinen 175 € / vuosi. Maksu on maksettava, vaikka olisi pienituloinen tai ei omistaisi televisiota lainkaan.

Ylen rahoitus on sisällytettävä valtion budjettiin. Silloin järjestely olisi oikeudenmukainen ja kunkin osuus olisi tuloihin nähden tasapainossa. Mainosrahoitus tai kanavien siirtäminen maksukortille ei varmasti saa eduskunnassa minkäänlaista kannatusta vedoten puolueettomuuteen ja Ylen asemaan kriisitiedottajana, joten budjettirahoitus on paras vaihtoehto.

Ylen täytyy myös karsia kulujaan ja uudistaa tarjontaansa. Esimerkiksi musiikkitalo, josta hyötyvät vain eteläisen Suomen asukit halutessaan, on täysin turha. Lisäksi Ylellä ei ole nuorille mitään tarjottavaa, lukuun ottamatta YleX-radiokanavaa.

Suvi Linden toimii epädemokraattisesti. Kansan on aika puhua.

Jätän sähköpostiosoitteen vapaaehtoiseksi, jotta kynnys allekirjoittaa pienenisi.

Edit: Lisäsin hieman.