YHTENÄISKOULU SÄILYTETTÄVÄ!

Helsingin kaupunginvaltuusto vahvisti päätöksellään 20.6.2007 ettei Yhtenäiskoulua lakkauteta. Kiitos kaikille kampanjaan osallistuneille!

Tämä adressi toimitettiin Helsingin kaupungin Opetusviraston kirjaamoon 13.4.2007.


Helsingin kaupungin NET effect -konsulttiyhtiöllä teettämässä suunnitelmassa ehdotetaan Yhtenäiskoulun lakkauttamista. Yhtenäiskoulu on Helsingin kaupungin ainoa ja Suomen ensimmäinen pitkänlinjan koulu, jota oppilas voi käydä pienestä ekaluokkalaisesta ylioppilaaksi asti.

Yhtenäiskoulu perustettiin Helsingin Käpylään syksyllä 1956 alueella asuvien vanhempien toimesta. Koulussa on toteutettu alusta alkaen periodi- eli jaksojärjestelmää. Sen pohjalta kehitetty luokaton järjestelmä on sittemmin otettu käyttöön lukioissa ympäri Suomen. Useat muutkin Yhtenäiskoulussa toteutetut kokeilut ovat vaikuttaneet merkittävästi koko Suomen nykyiseen koululaitokseen. Yhtenäiskoulu on tänä päivänä elinvoimainen koulu, jossa vaalitaan koulun olemassaolon aikana muotoutuineita perinteitä.

Monimuotoiset koulutusratkaisut ja opetussuunnitelmat takaavat länsimaisen sivistyksen säilymisen jatkossakin osana suomalaista, moniarvoista yhteiskuntaa. Lapset ja heidän koulutuksensa on meidän sijoituksemme tulevaisuuteen. Lapsi tarvitsee IHMISENKOKOISEN koulun, jossa jokainen oppilas kokee itsensä tarpeelliseksi. Ihmisyyden perusteet, empaattisuus ja tunneäly kehittyvät vain elävässä vuorovaikutussuhteessa turvallisiin, tuttuihin ihmisiin. Jatkuvuus niin lasten koulutyössä, kuin muussakin elämässä on erityisen tärkeää.

Helsingin kaupungin teettämässä suunnitelmassa esitetään Yhtenäiskoulun lakkauttamista, sekä sen tilojen antamista ruotsinkielisen Åshöjdens grundskolan -koulun käyttöön. Suunnitelmasta käy kuitenkin varsin selkeästi ilmi, ettei toimeenpiteellä saavuteta juurikaan tila- tai käyttötaloussäästöjä. Myös opetusviraston oman, keväällä 2005 tekemän ehdotuksen mukaan Käpylässä on mahdollista sopeuttaa tilat oppilasmääriin lakkauttamatta yhtään koulua.

Yhtenäiskoulun lakkauttaminen ja muuttaminen ruotsinkieliseksi olisi niin kulttuuri- kuin kielipoliittisestikin kestämätön ja siten myös kaupungin omien linjausten vastainen ratkaisu. Äidinkielisen opetuksen takaaminen ruotsinkielisille lapsille on toki tärkeää ja säästöjen etsiminen järkevää reaalitaloutta, mutta niitä ei tule toteuttaa suunnitellun kaltaisilla toimilla.

Lainauksia NET effect-konsulttiyhtiön Helsingin koulu- ja oppilaitosverkolle laatimasta "kehittämissuunnitelmasta (.pdf)." :

""Yhtenäiskoulun peruskoulun tiloista luovutaan, tilat annetaan Åshöjdens grundskolanin käyttöön. Vuositasolla 442 484 € siirtyy ruotsinkielisen perusopetuksen piiriin.""

""Toimenpiteellä luovutaan ruotsinkielisen koulutoimen tiloista 251 oppilaspaikan verran, mutta samalla otetaan käyttöön suomenkielisen koulutoimen tiloja 226 oppilaspaikan verran.""

"" Toimenpiteellä ei ole tilavaikutuksia, koska perusopetuksesta luovuttavat tilat annetaan ruotsinkielisen opetustoimen käyttöön. Ehdotuksella ei ole käyttötalousvaikutuksia, koska perusopetuksesta luovuttavat tilat annetaan ruotsinkielisen opetustoimen käyttöön.""

"" Toimenpiteellä ei ole tilavaikutuksia. Ehdotuksella ei ole käyttötalousvaikutuksia.""


Koulutus ei siis muutu ilmaiseksi, eikä tiloja vapaudu vaikka oppilaita siirreltäisiin koulusta toiseen. Lapsia ei voi, eikä saa kohdella kuin karjaa! Opintosuoritukset eivät parane tai lasten hyvinvointi lisäänny kasvattamalla jo ennestään ylisuuria koulu-ja luokkakokoja. Seis hulluudelle! Allekirjoita vetoomus. Nyt.

Saana Manninen (http://ihmisenkokoinen.blogspot.com/)    Ota yhteyttä adressin tekijään