Harry Potter and the Deathly Hallows yömyyntiin myös Suomessa

Adressin avulla saimme julkisuuteen sen tosiasian, että Harry Potter -faneja löytyy Suomestakin runsaasti. Näin saimme Kirkkonummen ja Oulun lisäksi neljä uutta yömyyntiä: Lappeenrantaan, Hämeenlinnaan, Tampereelle ja Äänekoskelle.

Kiitokset kaikille allekirjoittaneille sekä Info Kirjakaupoille ja Kirjakahvila Nisperolle, jotka tarjoavat meille mahdollisuuden saada DH samaan aikaan kun muutkin fanit ympäri maailman!

Nautinnollisia lukuhetkiä kaikille DH:n parissa, ja muistakaa: adressillakin voi vaikuttaa!



Vaadimme, että suomalaiset Harry Potter -fanit saavat Harry Potter and the Deathly Hallows -kirjansa yhtä aikaa muun maailman kanssa, eli 21.7.2007 klo 02.01 Suomen aikaa. Tämä on ehkä maailmanlaajuisesti historian suurin kirjan julkistaminen, onhan aiempia Potter-kirjoja myyty jo yli 300 miljoonaa kappaletta ja käännetty 63 kielelle. Kaiken kaikkiaan kuluvan vuoden heinäkuun 21. päivä on kulttuurihistoriallisesti merkittävä hetki, johon me suomalaiset haluamme osallistua samaan aikaan kuin muutkin fanit ympäri maailman.

Yömyynnin ansiosta välttyisimme myös ikäviltä juonipaljastuksilta, joita aamulla kirjaa hakiessa varmasti kuulisi. Onhan kirja ollut tuolloin suomalaisia lukuun ottamatta kaikkien satavilla jo viisi tuntia ja Internet täten varmasti täynnä paljastuksia, joita suomalaisetkin ilonpilaajat voivat huudella kaduilla kenenkään estämättä.

Yömyynti luvattiin meille jo aiemmin keväällä, ja monet fanit tekivätkin varauksen esimerkiksi Suomalaiseen kirjakauppaan siinä uskossa, että saisivat kirjan heti sen ilmestyttyä. Yömyynti kuitenkin peruttiin pian kaikkialla Suomessa paria kirjakauppaa lukuun ottamatta. Tästä ei kuitenkaan ilmoitettu mitään varauksen tehneille asiakkaille.

Harry Potter -fanien sivuilla (http://hpfanit.vuotis.net/) asiasta tiedotettiin (16.5.2007) näin:

"Sekä Akateeminen kirjakauppa että Suomalainen kirjakauppa ovat vahvistaneet tänään peruvansa kaikki suunnitellut yömyyntinsä. Akateemisen oli tarkoitus myydä heinäkuun 21. päivä ilmestyvää Deathly Hallows -kirjaa Helsingin keskustan myymälästään klo 02.01 yöllä ja Suomalaisen oli määrä myydä kirjaa yöllä ainakin viidellä paikkakunnalla ympäri Suomea.

Syynä yömyyntien perumisiin on Suomen viranomaisten nihkeä joustavuus yömyyntiä kohtaan. Kirjakauppojen edustajien mukaan viranomaiset saattavat pitää ns. kioskimyyntiä (kirjaa myydään ovelta) lainkiertona, eivätkä täten uskalla ottaa riskiä.

Tällä hetkellä vain Kirkkonummen kirjakauppa aikoo silti myydä kirjaa heti kun se on mahdollista. Myös Kirjakahvila Nispero Oulussa osallistuu yöjärjestelyihin jakamalla kirjaa yöllä etukäteen maksaneille asiakkailleen.

Tutkimme asiaa ja tiedotamme uusista käänteistä välittömästi. Suomalaisilla faneilla on oikeus päästä nauttimaan Rowlingin viimeisestä Harry Potter -romaanista samaan aikaan muun maailman kanssa."

Suomalaisen kirjakaupan mukaan viranomaiset ovat kiristäneet kantaansa yömyynnin suhteen tehostamalla kaupan aukiololain valvontaa. Heidän mukaansa lääninhallitus on aiemmin evännyt yhden tuotteen markkinoimiseen haetut luvat. Suomalaisen kirjakaupan myymälämarkkinoinnista sanotaan, että tuulikaapista myynti on aiemmin tulkittu luvalliseksi, koska koko myymälä ei ole tällöin auki, mutta viime aikoina myös tämä myynti on tulkittu toisin ja siitä on rangaistu.

Vaadimmekin, että kirjakaupoille myönnetään lupa myydä seitsemättä kirjaa yöllä esimerkiksi tuulikaapista, kuten aiempien kirjojen kohdalla on tehty. Tästä ei varmasti koituisi kenellekään mitään haittaa, sen sijaan se olisi suuri asia kaikille tuhansille Potter-faneille ympäri Suomen.

Tämä adressi tullaan lähettämään ainakin Länsi-Suomen lääninhallitukselle ja mahdollisesti muille päättäville tahoille.

Kerrothan adressista myös kavereillesi ja tutuillesi, jotta saamme mahdollisimman paljon nimiä kasaan. Asialla alkaa olla jo kiire, koska kirjan julkaisuun on aikaa alle kaksi kuukautta.

PS. Ethän allekirjoita adressia, jos et uskalla esiintyä omalla nimelläsi! Nimen julkaisun netissä voit kieltää, mutta luovutettavan adressin nimilistaan se täytyy saada. 28.5. adressista on poistettu kaikki pilailumielessä laitetut allekirjoitukset (joita ei onneksi montaa ollut) ja kirjoitukset, joista puuttui sukunimi. Jos nimesi on poistettu, voit allekirjoittaa adressin uudestaan käyttämällä koko nimeäsi. Allekirjoitukset, joista ei selviä henkilön sekä etu- että sukunimi, tullaan poistamaan jatkossakin. Nimeäsi ei kuitenkaan julkaista netissä, ellet niin halua.

11.6. adressi on lähetetty sähköpostilla kaikkiin Suomen viiteen lääninhallitukseen.

Asian etenemisestä voit lukea blogistani yomyynti.blogspot.com.