Yritetään edes pelastaa vanhukset - adressi

Suomessa toimii aktiivisesti– Pelastakaa lapset ry – ja hyvä niin. Miksi ei ole koskaan perustettu Pelastakaa Vanhukset ry:tä? Keväällä 2013 Senioriliikkeen edustajat kävivät tapaamassa silloista peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonia. Asiana oli liikkeen vuosia ajama vanhusasiavaltuutetun virka. Keskustelussa ministeri näki haasteena sen - ettei tämänkaltaisella virkamiehellä olisi varsinaisesti valtaa.

Aika vaarallinen lausunto ministeriltä – ei siis valtaa. Vain poliitikoilla Suomessa saa ja voi olla valtaa? Poliitikkojen sanavarastossa sana haaste tarkoittaa nykyään ongelmaa; jota ei voi ratkaista. Miten olisi eläkeläisministeri kuten Australiassa? Väki vanhenee ja toimintakyky heikkenee, ja pahinta rahat menee kaikkeen muuhun kuin vanhuksille. Miksi emme voisi olla kerrankin edelläkävijä EU:ssa vanhusasioissa. Muissa asioissa olemme aina ensimmäisenä partiopoikana valmiina, vaikka EU:n ulkopuolelle.
Kansainvälisessä vanhusvertailussa , kuten kaikki tiedämme; Suomi sijoittui sijalle 15. Ensimmäinen oli Ruotsi toinen oli Norja. Yli 65-vuotiaita on yli miljoona. Nykyään käytetään kyllästymiseen asti ilmaisua – avataan tuota lausetta – no avatkaa päättäjät tuo; miksi olemme 15:s

Joka vaalien alla polittiset puolueet ovat liikuttavan yksimielisiä, - vanhusten; sairaitten ja eläkeläisten ja sotaveteraanien asiat on NYT kertakaikkiaan laitettava kuntoon. Näin on puhuttu niinkauan kun politiikkaa olen seurannut. Nytkin Suomessa elää vanhuksia, jolla ei ole pankkikorttia, ei nettiyhteyttä, eikä kohta pankkiakaan, rahaa hän voi nostaa vain tiettynä viikonpäivänä ja tiettynä aikana. Maaseudulta ajetaan vanhuksia linja-autolla pankkiasioille. Miten vahukset tulevat pärjäämään; juurihan kirjoitettiin että käteisen(!) käyttöä on vähennettävä. Yksi syy moiseen; harmaa talous; miten se liittyy näihin vanhuksiin. Yli 300 000 vanhuksella ei ole käytössään tietokonetta ja 40 000:lla ei ole edes matkapuhelinta. Ja koko ajan vanhuksille toitotetaan – myös netissä voi asioida kätevästi. No marginaaliryhmä – kuitataan.

Lahdessa pitkäaikaissairaala ts kaupunki säästää, ja näin ollen esim. jumppareita ei voida hankkia vetreyttämään sängyissä makaavia potilaita. Surullisista on ettei kerrota; miten omaiset itse saisivat tai edes voisivat järjestää jumppareita – vai tähänkö suuntaan asioita ollaan tarkoituksellisesti ajamassa, kohta kaikki vanhuspalvelut halutaan yksityistää. Kohta on sairaaloissa – anteeksi vaan, värikäs kieleni - Vanhusten Pesupalvelu Oy, jonka omistaa Jerseyn saarella toimiva kansainvälinen rahanpesuyritys.

Entä nämä erinäiset (nolla) 0-tutkimukset? En viitsi googlata, mutta kuinka monta tutkimusta on tehty vanhusten kokonaisvaltaisesta tilanteesta, jos onkin tehty ; missä on tehdyt muutokset ja se konkretia. En voi olla mainitsematta prof Himasen tulevaisuus tutkimusta hinta 700 000€ TAI juuri julkaistua tietoa – ministeriöt selvittävät marjanpomijoiden olot.

Pakko laittaa lopuksi mainoslause joka valitettavasti on pelkkää sanahelinää. Toimintamme perustuu asukkaamme arvostamiseen, kunnioittamiseen ja hänen ehdoillaan toimimiseen. Ikääntyneiden palvelujemme päämääränä on tukea ja edistää asukkaan hyvinvointia, turvallisuutta ja hyvää elämänlaatua. Tarjoamme asukkaillemme hoivaa, huolenpitoa ja apua niissä toiminnoissa, joista he eivät selviydy itsenäisesti. Kaikki tuo siis kalliina maksullisena palveluna, ja yrityksen omistaa ulkomainen pörssiyhtiö.



Eikö nyt olisi aika Valtioneuvoston laittaa vanhusten asiat kuntoon – kokonaisvaltaisesti. Allekirjoita adressi, katsotaan saadaanko nytkään mitään aikaan.