Ystävänpäivä

Ystävänpäivä on iloinen päivä. Ihmiset lähettävät toisilleen kortteja ja antavat pieniä lahjoja. Kiireisestä arjesta tehdään aikaa ystäville ja läheisille.

Samaan aikaan on muistettava, että joka viides kokee olevansa joskus yksinäinen (Moisio & Rämö 2007). On vanhuksia, joiden puolisosta aika on jo jättänyt, nuoria joita kiusataan ja syrjitään, maahanmuuttajia jotka suljetaan ulkopuolelle. Meillä kaikilla on tärkeitä ihmisiä elämässämme, jotka ovat unohtuneet.

Ystävänpäivä on hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeitä kanssaihmiset meille ovat. Ihminen ei ole saari, eikä kenenkään pitäisi kärsiä yksinäisyydestä. Hyvinvointiyhteiskunta toimii pelastusverkkona, mutta välittämistä emme voi ulkoistaa. Siitä olemme vastuussa me kaikki.

Tunnusta siis tosiasiat: jokainen ansaitsee ystävän, ansaitsee tulla hyväksytyksi ja arvostetuksi. Tunnusta että välität.