Z-junien puolesta

Lahden ja Helsingin välillä kulkevia Z-junia ollaan vähentämässä jopa 40% kun määrärahoista säästetään. Liikenne- ja viestintäministeriö on tukenut lähijunaliikennettä, mutta nyt näistä joudutaan säästämään, kun maan hallitus kaavailee Pohjanmaan radan peruskorjausta Seinäjoen ja Oulun välille.

Z-junissa kulkevia on paljon, ja vielä enemmän olisi tulossa junan käyttäjiksi, jos vuorot kulkisivat useammin kuin kerran tunnissa ja olisivat siten paremmin työmatkalaisten tavoitettavissa poikittaisliikenteen takia.

Tarvitaa lisää junia, ei vähemmän!

Mäntsälässä on ideoitu, että Lahden ja Keravan välille voisi laittaa kulkemaan kulkemaan vaikka Ö-junan, kun Keravan etelä puolelle junia ei kuulemma lisää mahdu, siis nykyisten z-vuorojen lisäksi. Ei tarvitsisi lahtelaistenkaan odottaa tuntia Tikkurilassa, vaan pääsisivät tiheästi kulkevilla junilla Keravalle ja siitä sitten Ö-junalla eteenpäin.

Vahva EI oikoradan junaliikenteen supistuksille!

Allekirjoita adressi ja tule mukaan myös saman nimiseen facebook-tyhmään!


Heta Ravolainen-Rinne    Ota yhteyttä adressin tekijään