Hietaniemen rantaa tulee kehittää viheralueena ilman hotellia

adressin_kuva_3_vuodenaikaa_(1).jpg 

Hietaniemen rantaa tulee kehittää viheralueena ilman alueelle suunniteltua hotellia.

Alueelle on laadittava uusi viher- ja maisema-arvoja vaaliva kaava.

 

Helsingin kaupunki suunnittelee Hietaniemeen kylpylähotellia ja samanaikaista läheisen ranta-alueen uudistusta. Hotelli sijoittuisi Taivalsaari-nimiselle niemelle uimarannasta koilliseen ja suunnitelma kokonaisuudessaan 900 metrille rantaviivaa. Suunnitelma muuttaisi merkittävästi koko em. hankealuetta sekä vaikuttaisi avaran maiseman luonteeseen ja luontoon Töölön, Hietaniemen, Meilahden ja Seurasaarenselän ympäristön alueella.

 

Alue on yhtenäinen jatko Töölön kaupunkimaisemalle sekä Hietaniemen puisto- ja hautausmaa-alueelle. Tämä ympäristö on monenlaisille, erilaisista taustoista tuleville kaupunkilaisille tärkeä vapaa-ajan, virkistyksen ja rauhoittumisen alue, johon kiinteästi liittyy alueen luonne ainutlaatuisena Helsingin historiallisena kerrostumana. Hankealue kuuluu myös Seurasaarenselän merenrantaympäristöön, jonka mittasuhteina ja rytminä ovat edelleen jääkauden muovaamat luonnonmukaiset rannat, korkeuserot ja geologia sekä paikalle ominaiset luontotyypit. Hankealue on osa laajempaa luonnonmaisemaa ja on saavutettavissa keskustan umpikortteleista. Alue on sekä sijainniltaan, että rakentamattomana rantana, helsinkiläisille hyvin tärkeä.    

 

Hotelli ja siihen liittyvät maanalaiset pysäköintitilat eroavat selkeästi tämän kulttuuri- ja merenrantamaiseman suunnittelusta rakennustavaltaan ja -massaltaan. Rakennuksen perustusolosuhteet rannalla ovat vaativat. Rakennus on niin suuri, ettei mahdu nykyiselle niemelle. *Myös puisto- ja katusuunnitelma on yhteensovitettu hotellin tuottaman liikenteen ja lisääntyvän ympäristön kulutuksen kanssa. Niemi rakennettaisiin uudelleen ja rantaviiva itään uudistuisi. Alueen nykyinen luonto menetettäisiin.

 

Taivalsaaren niemen ja Taivallahden rannan kehittäminen viheralueena tai kaupunkilaisten virkistysalueena ei edellytä hotellia tai nykyisten suunnitelmien kaltaisia järeitä toimenpiteitä. Alueelle voidaan suunnitella viheralue, jonka toteutus sekä säilyttää ja parantaa nykyisiä luontoarvoja että kehittää puistomaisuutta. Tämä voidaan toteuttaa monialaisella asiantuntemuksella, alueen vahvuudet tunnistaen ja nykyaikaisin menetelmin. Nykyisiä suunnitelmia kevyemmillä ja taloudellisemmilla toimenpiteillä vältytään myös alueella ylimitoitetulta pitkäkestoiselta työmaalta ja vuosikymmenien odottamiselta, että luonto asettuisi sinne takaisin.

 

Me allekirjoittaneet vetoamme kaupungin päättäjiin. Alueen asemakaava pitää suunnitella uudelleen ilman kylpylähotellia. Ehdotamme paikkaan viheraluetta, jonka aito haaste on säilyttää alueen nykyiset luonnonarvot, kehittää aluetta monimuotoisena puistona ja huomioiden alueen luonne kaupunkilaisille.  

 

Adressi luovutetaan Helsingin kaupunginvaltuustolle, kaupunkiympäristölautakunnalle sekä ympäristö- ja lupajaostolle. Adressi saatetaan laittaa myös tiedoksi aluetta koskevien kannanottojen, mielipiteiden ja mahdollisten valitusten yhteyteen. 

Linkit ajakohtaisiin alueen valokuviin ja kattavaan tietoon tilanteesta löytyy edempää adressista. ( *Havainnekuvat asemakaavasta poikkeamiseksi lisätty adressin loppuun 29.3.)

 

Adressin laatija pyytää, että allekirjoittaneet jakaisivat tietoa adressista eteenpäin omiin verkostoihin tehokkaasti! Asian jakaminen on täysin oleellista, jotta allekirjoituksia saadaan lisää.

 

Adressin laatija

Ulla Leppävuori, 

Alueen asukas ja kuvataiteilija, rakennetun ja rakentamattoman ympäristön aiheet

yhteydenotot maisematila at gmail.com

 

 

 VALOKUVAKOOSTEET ALUEEN VUODENAJOISTA

 

Aurinkoisien ja mietteliäiden syyspäivien ruskaa

Taivalsaari ja Taivallahden ranta lokakuu 2023 – Google Drive

https://drive.google.com/drive/u/1/folders/1n72RE_IJbh8zuO8xvfNeTgER7uY1QIGj

 

Alkukevät muuttuu alkukesäksi 

Taivalsaari ja Taivallahden ranta huhti- toukokuu 2023 – Google Drive

https://drive.google.com/drive/u/0/folders/1cVrd-xl0Keo1SPEVE2Easm67E8qMVzrH

 

Taivalsaaren ja Taivallahden ranta eri vuodenajoissa 

https://drive.google.com/drive/folders/1Oyvk7A8uUoBCtTPGfhSW-X9mU9RljFZQ

 

 AJANKOHTAISTA TIETOA ALUEELTA

 

Tämän adressin tarkoitus on myös jakaa aluetta kästtelevää tietoa ja toimia siten työkaluna avoimelle ja rakentavalle keskustelulle.

Hankkeen juuret ovat usean vuosikymmenen takana. Viimeisen reilun vuoden aikana hanke on kaupunkilaisten yllätykseksi edennyt omia reittejään kaupungin virkakoneistossa ilman, että avoimessa ilmapiirissä olisi käyty ajankohtaista ja tietoon pohjautuvaa keskustelua. Yrittäessäni ymmärtää prosessin kulkua ilmeni, että epäkohtien laajasta tunnistamisesta huolimatta, hankkeen edistäminen tukeutuu toteamaan sen noudattavan asemakaavaa. Tämän takia on aiheellista keskustella perusongelmasta eli asemakaavasta. Linkin päivittyvä sisältö syntyy  dialogissa asiantuntijoiden, kaupungin virkamiesten, hankkeessa työskentelevien ja kaupunkilaisten kanssa. 

 

Linkistä HIETANIEMEN RANTAA TULEE KEHITTÄÄ ILMAN HOTELLIA eli

https://docs.google.com/document/d/1y3ESDJJtYRCe89Mf1jP-t53Qybu-VzVlljZ2tEeRe3U/edit

löytyy:

  1. Ajankohtaisin tieto alueelta
  2. Hietaniemen ranta-aluetta koskevien lupamenettely prosessien ajankohtainen tilanne 
  3. Tehdyt muutostyöt, meneillään olevat työt ja seuraavaksi lähestyvät suunnitelmat
  4. Rakennuskompleksi Hietaniemessä
  5. Katu ja puistosuunnitelma ja sen suhde alueen maisemaan laajemmin
  6. Alueen kulttuurihistorialliset arvot 
  7. Hankealueen luontoarvoista
  8. Alueen asemakaava
  9. Kaupunkilaisten näkökulma tiedotusvälineissä

 

Helsingin karttapalvelusta https://kartta.hel.fi/?setlanguage=fi on aihepiireittäin tietoa ja tutkimusta hankealueesta ja sitä ympäröivästä maastosta.

__________________

 

Lisäys 29.3. /Hankkeen havainnekuvat poikkeamislupaa varten.

Lisää julkisia viimeisimpiä dokumentteja ( poikkeuslupa hakemuksesta):

https://drive.google.com/drive/folders/16_mQHsWCEYw3vc7Gm1QNU_o2lN4TxMpD

 

Soulmade_havainnekuva_1:_31.jpg

Soulmade_havainnekuva_2:_3.jpg 

Soulmade_havainnekuva_3:3.jpg 

 


Adressin laatija Ulla Leppävuori    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Adressin laatija Ulla Leppävuori näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.


Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…