Ei moottoripyörien määräaikaiskatsastusta
Ajoneuvohallintokeskus AKE:n mielestä määräaikaiskatsastuksen laajentaminen moottoripyöriin on perusteltua melupäästöjen vähentämiseksi. Katsastuksen jälkeen käyttäjä voisi olla vakuuttunut, että hänen ajoneuvonsa on sekä ympäristö- että liikenneturvallisuussäädösten mukainen.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
AKE ehdottaa, että määräaikakatsastus tulisi laajentua koskemaan myös moottoripyöriä, joten on hyvä kysyä miksi. Melupäästöjen vähentämiseen, kuten muihinkin ajoneuvoja koskeviin säädöksiin, Euroopan unioni on luonut niin sanotun E-hyväksyntäjärjestelmän. Näin ollen poliisilla on mahdollisuus tarkistaa moottoripyörässä käytettävien osien laillisuus. Moottoripyöräonnettomuuksia vähentävät toimenpiteet ovat ajoneuvon hallintaan liittyviä. Tähän voidaan vaikuttaa turvaamalla riittävät olosuhteet ajoharjoittelulle. Kuka tämän määräaikaiskatsastuksen sitten haluaa? Ei välttämättä valtio, koska valtion osuus katsastustapahtumasta on varsin pieni.
Selkeästi suurimmat hyötyjät ovat jo nyt lähes monopoliasemassa olevat katsastusyrittäjät, jotka saavat lisää maksajia. Katsastusasemien vapaata kilpailua rahoitetaan jo nyt riittävästi – ei heitä tarvitse joka asiassa tukea. Suomessa on noin 200000 moottoripyörää, ja jos katsastusyritykset saavat tällaisen lain läpi Suomessa, on se Euroopan unionin yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan sallittava koko EU:n alueella. Näin ollen on mahdollista, että kaikki EU:n moottoripyörät kuuluvat määränaikaiskatsastuksen alle. Sitten se rahastaminen vasta alkaakin. Seuraavaksi vuorossa lienevät mopot, mönkijät ja veneet.
Me moottoripyöräilijät tiedämme paremmin itse minkälaisessa kunnossa oma moottoripyörä on kuin joku katsastusmies tarkastellessaan moottoripyörää päällisin puolin kerran vuodessa. Moottoripyörän rakenne ja ominaisuudet ja siten myös viat poikkeavat merkittävästi Suomen vanhasta autokannasta. 20 vuotta vanha moottoripyörä on pääsääntöisesti paremmassa kunnossa kuin kolme vuotta vanha auto. Suurin osa aktiiviharrastajista huoltaa ja ylläpitää kulkuneuvonsa itse jo pelkän oman turvallisuutensa vuoksi. Toinen syy ylläpidolle on ajoneuvon arvo. Suomen ei tule olla edelläkävijä moottoripyöräharrastuksen valvonnassa, sillä suomalaiset moottoripyörät ovat jo nyt monia eurooppalaisia veljiään paremmassa kunnossa. Ihan vain sen takia, jotta huonokuntoisella kulkuneuvolla on korkea hinta – maksamme sen omalla elämällämme.
Me emme tarvitse viranomaista sanomaan meille, että moottoripyörä on hyvässä kunnossa.
Suunnitteilla oleva säädös on vain rahastusta ja politiikkaa turvallisuuden nimissä.
Johan Lång Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10187 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40426 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
694 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
523 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
515 Luotu: 14.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
626 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
80 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
68 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20786 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
803 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
47 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
42 Luotu: 15.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1685 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
794 Luotu: 21.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
953 Luotu: 08.03.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1135 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024