Kirkkonummen kunnan kotihoidontuen kuntalisän puolesta
Kommentoitu viesti
Tero |
#7 Tero Strand22.11.2013 12:51Siis korottaa pitäisi. Lapsen paikka pääsääntöisesti on koti ensimmäisten ikävuosien aikana. Kolmesta vuodesta eteenpäin tarvitaan jo sosiaalisia kontakteja enemmän - siis samanikäisten seuraa |
Vastaukset
Jaana Jalonen Adressin tekijä |
#8 Re: Tero Strand2013-11-22 15:47:39On totta, että pääsääntöisesti yli 3-vuotiaan ajatellaan tarvitsevan enemmän sosiaalisia kontakteja ja ikätovereitä, kuin nuoremman lapsen. Toivon kuitenkin, että kukaan ei silti arvostele tai väheksy perheitä, jotka päättävät hoitaa myös yli 3-vuotiaat lapsensa kotona. Monissa perheissä yli 3-vuotiaalla on pienempi sisarus ja on ajateltu luonnollisena pitää myös isompi sisarus kotihoidossa. Näille perheille tuntuisi kovin epäreilulta maksaa kuntalisää vain toisesta lapsesta, säästöähän kunnalle kuitenkin syntyy joakisesta kotihoidossa olevasta lapsesta. Olipa lapsi sitten alle tai yli 3-vuotias. Yli 3-vuotias lapsi kyllä voi kotihoidossakin saada aivan tarpeeksi sosiaalisia kontakteja ja tekemistä, Kirkkonummen kunnassa on kiitettävän paljon kerhoja, muskareita, jumpparyhmiä, asukaspuisto, leikkipuistoja ja ennen kaikkea aktiivisia äitejä ja isejä.
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
313 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
286 Luotu: 20.05.2024
ADRESSI TAHMELAN KURPITSATALON YHTEISÖLLISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
208 Luotu: 23.05.2024
EU:n ennallistamisasetus pelastettava
194 Luotu: 24.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18328 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
541 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2034 Luotu: 04.05.2024
Mortin männikön puolesta
195 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6499 Luotu: 29.11.2023
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2111 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1101 Luotu: 12.05.2024
Kansalaisadressi: Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulee noudattaa lakia
74 Luotu: 22.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
65 Luotu: 20.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
62 Luotu: 17.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
716 Luotu: 08.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
44 Luotu: 19.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
732 Luotu: 27.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12849 Luotu: 15.07.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1350 Luotu: 06.05.2024
Tornion Vinsanmaan tuulivoimaloita ei tule rakentaa
152 Luotu: 02.10.2023