KINNULAN KOLMOISSURMAAJAA EI SAA VAPAUTTAA
Kommentoitu viesti
yks vaan |
#1014.02.2014 22:13Hän oli teon tehdessään päihteiden vaikutuksen alainen. Nykyään täysin raitis. Ja hän ei silloin itse uskovainen, vaikka kotiväki olikin. Mutta Se siitä, te tuskin kantaanne muutatte. Toivotaan, että teille kenellekään ei koskaan tule vastaavaa tilannetta, sukulaisen, lapsenne, ystävänne tai muun tekemänä. Niin paljon kun niitä nykyään tapahtuu. Melkein joka päivä lehdessä niistä lukee. En tietenkään mitenkään puolustele hänen tekoaan, mutta mielestäni hän on tuomionsa kärsinyt. Katuu tekoaan, mutta ei saa tekemättömäksi. |
Vastaukset
Vieras |
#15 Re:2014-02-15 09:19:22Nehän ne just on pahimipia jotka on kasvaneet lestadiolaisperheessä ja sitten eroavat liikkeestä. Sitten kun tekee tuollaisen hirmuteon niin kas kummaa, ihminen löytääkin taas Jeesuksen ja murhat on kuitattu parilla käden nostamisella. Hieman karkeasti sanottu, mutta tämä kolmoissurma ei ole ainoa esimerkki tällaisesta. Minä taas toivon, että sinulle ei koskaan tule tilannetta jolloin menetät sukulaisen, lapsen tai ystävän toisen käden kautta. Simo saa elää, nämä kolme mahtavaa ja sydämellistä ihmistä eivät. |
tietäjä |
#19 Re:2014-02-15 10:58:56Päihteiden vaikutuksen alaisena...ei mullekaan tuu mieleen kännissä murhata kolmea ihmistä. Ja kyllä minä lasken myös kallen tapon murhaksi. Ja oman valintansa on tehnyt kun on perustanu perheen kesken tuomionsa. Sääliks käy vaan lapsia ja odotetaan sitä seuraavaa napsahtamista "päihteiden vaikutuksen alaisena". Jos tänne oot tullu selittää miten murhaaja on muuttanu tapansa niin voit jättää kommentoimatta. Luuletko että tuommonen puhe lohduttaa omaisia?! Jos minulta kysytään sopivaa rangaistusta niin se oli ensimmäiset 40 vuotta istumassa ilman mitään oikeuksia ja ehkä heitettäs vettä ja leipää selliin...sit voiskin olla jenkkilait voimassa. Kantani siis on henki hengestä....mutta ei kun suomessa paapotaan yhteiskunnan iilimatoja ja mitättömyyksiä. Ja todellakin toivon etteivät omat lapseni koskaan tekisi näin mutta tässäkin ratkaisee kasvatus aika paljon! |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
520 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18255 Luotu: 25.04.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
27 Luotu: 19.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2001 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1057 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2063 Luotu: 05.05.2024
Taisteluhelikopteri viralliseksi sukupuoleksi
15 Luotu: 20.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1338 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
696 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
492 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
131 Luotu: 16.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12823 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6433 Luotu: 29.11.2023
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
200 Luotu: 16.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
621 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1128 Luotu: 03.05.2024