Totuus esiin - Mihin hävisi hyvinvointivaltio
Kommentoitu viesti
Vieras |
#1811.02.2015 20:22Montako ehtii saada oikaisua tapahtuneisiin vääryyksiin elinaikanaan, sen jälkeen on jo myöhäistä |
Vastaukset
Justiina |
#19 Re:2015-02-12 04:15:34Olet hyvin oikeassa! Mutta me voimme edes kuoleman jälkeen palauttaa heidän kunniansa heidän jälkipolvilleen. Juuri sen takia olemme tämän adressin tehneet, että ne, jotka eivät tehneet itsemurhaa, päätyneet alkoholisteiksi jne. saavat vielä elinaikanaan oikeutta. Näiden yrittäjien, takaajien ja asuntovelallisten ryöstö oli täysin kylmä, laskelmoitu ryöstö. Osalla ei edes ollut ulkomaan luottoa, vaan rahat kierrätettiin ovelan kuvion kautta pankin omien tilien kautta. Osa meistä on kuitenkin jaksanut tutkia oman tapauksensa papereita, osa jopa muidenkin ja totuus on tullut esille. Kun kysymme, mikä velka: tarkoitamme juuri niitä ihmisiä, joiden omaisuus mielivaltaisesti ryöstettiin, jätettiin tilitykset tekemättä ja edelleen kupataan valtion kassasta rahaa tietyille pankeille japerintäyhtiöille. Jakakaa ja kertokaa niin monelle, kuin kykenette. Suomen kansa näyttää nyt, että se ei hyvöksy epäoikeudenmukaisuutta. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1703 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17596 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1203 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1183 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
984 Luotu: 04.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
973 Luotu: 05.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
814 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
677 Luotu: 06.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
564 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
446 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
407 Luotu: 08.05.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1103 Luotu: 03.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
359 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1404 Luotu: 29.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
193 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12679 Luotu: 15.07.2023
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
268 Luotu: 04.05.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
612 Luotu: 27.04.2024