Koulukiusaamisen lopettamiseksi. Tomin muistolle.
Kommentoitu viesti
hs...98 |
#1427.02.2015 14:53Koulukiusaaminen on VÄÄRIN! Tässä tekstissä, jonka olen evelinan siskon kanssa kirjoittanut kerromme yhdestä kiusaamis tapauksesta... Evelina on 16-vuotias, vielä yläastetta käyvä tyttö. Hän on aina ollut iloinen ja positiivinen, kunnes jotain tapahtui. Vuonna 2014 Evelinan yleiskuva alkoi muuttumaan ja hänellä todettiin masennus. Masennuksen syytä lähdettiin selvittelemään ja suurimmaksi syyksi paljastui jotain järkyttävää; Evelinaa on hyväksikäyttänyt häntä vuoden vanhempi, samaa yläastetta käyvä poika. Siskoni oli muutamia kuukausia pitänyt sisällään tämän tiedon, joka oli saanut patoutua ja paisua. Evelina ei ollut uskaltanut kertoa tätä asiaa sillä hän on pelännyt ja hävennyt tapahtumaa todella kovin. Aloimme tietenkin selvittämään asiaa jättämällä tutkintapyynnön. Poikaa kuulusteltiin samoin kuin meidän tahoa ja asia haluttiin hoitaa mahdollisimman nopeasti ohi.
|
Vastaukset
Tomin äiti |
#15 Re:2015-02-27 15:32:42Kiitos, kun jaoitte tarinanne. Toivon, että saamme tällaiset estettyä. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus opiskella, saada ammatti ja suunnitella hyvää tulevaisuutta. Tämän vuoksi taistelen koulukiusaamista vastaan. Toivon, että kaikki vanhemmat, isovanhemmat, opettajat ja muut kasvattajat heräävät ajattelemaan, kuinka vakavasta asiasta on kysymys. Jo tapahtuneille emme enää pysty tekemään mitään, mutta voimme auttaa ehkäisemään, ettei tällaisia enää tapahdu. Tiedän valitettavasti, että koulukiusaaminen ei varmaan koskaan lopu kokonaan, mutta yksikin kiusaaminen jos saadaan estettyä, niin sen vuoksi kannattaa taistella. Voimia Evelinalle ja perheelle <3 |
entisen koulukiusatun äiti |
#106 Re:2015-03-04 15:26:33Eveliinan sikolle: Ja vaikka olisi muunkin paikkakunnan Moision koulu, Otavan opisto ottaa asumaan ja pitää huolen oppilaistaan.
|
myötätuntoinen |
#132 Re:2015-03-04 18:24:59Tuttu tilanne on samanlaisia kokemuksia. En ymmärrä vanhempia jotka eivät ota tällaista asiaa vakavasti on vähän semmoinen tunne että vanhemmat tuntevat menettävänsä maineensa jos tunnustaisivat lapsensa syyllistyneen kiusaamiseen ja osittainhan tämä on tottakin jos ei osata neuvoa lapsille toisen ihmisen kunnioittamista vielä voisi pelastaa jotain kun edes tuollaisessa tilanteessa saisi lapsen ymmärtämään että tämä on toiminut väärin kiusatessaan. Osa vanhemmista lapsista näyttää jo ottaneen perheenpään roolin itselleen että olkaahan vanhemmat hiljaa. Kyllä on koulussakin henkilökunta pelokas kun ei uskalleta puuttua tilanteeseen kyllä siitä omasta mukavuudesta pitää tinkiä tuollaisessa tilanteessa sillä seuraukset voivat olla karmeita.Tunnen suunnatonta myötätuntoa teitä ja tilannettanne kohtaan yrittäkää pitää Eveliinan itsetuntoa yllä sillä tuollainen romahduttaa sen täysin. Jos koulua voi vaihtaa se saattaisi auttaa vaikka eihän se ole oikein että uhria rangaistaan koulun vaihdolla, se on vähän sama kuin jos joutuisit itse pahoinpidellyksi ja sinä vankilaan ja pahoinpitelijä jatkaa seuraavan uhrin kimppuun.Yrittäkkää löytää jostain voimaa jatkaa eteenpäin toivon teille sydämmestäni parempaa jatkoa. |
Kiusaajat mielisairaalaan |
#371 Re:2015-04-27 20:40:58Olen todella pahoillani Eveliinan ja perheen puolesta. Pysykää vahvana. En voi ymmärtää tuollaista vääryyttä. Sairaalloista kiusaamista. Mielenvikaisia lapsia ja heidän idioottivanhempia. Mitä hauskaa on toisen vainoamisessa. En voi ymmärtää sitä enkä välinpitämättömyyttä koulun taholta. Ja sitä ettei uhria saa enää edes perhe puolustaa. Ja että kiusaajat teeskentelee uhria kun joku yrittää asiaan puuttua. SAIRASTA. Kiusaajat, heidän vanhempansa, koulun henkilökunta, HÄVETKÄÄ! T. Raivostunut ja pöyristynyt |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
539 Luotu: 15.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
294 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
261 Luotu: 20.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18307 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2027 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1086 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2098 Luotu: 05.05.2024
Mortin männikön puolesta
143 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
715 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6440 Luotu: 29.11.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
61 Luotu: 17.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
57 Luotu: 20.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10514 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12838 Luotu: 15.07.2023
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
42 Luotu: 19.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
731 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
502 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1345 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1065 Luotu: 04.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024