Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä
Kommentoitu viesti
Tornion politiikan tasoon kyllästynyt Vieras |
#18 Asian ydin19.11.2010 21:48on selvä. Tässähän on kyse siitä, että varsinaisen hoitotoyön tekevät ihmiset, eivät autot tai muu kalusto. Yrityksen ikä tietenkin voi olla etu mutta ihmiset kentällä, tilanteissa, ovat se ratkaiseva tekijä. Suurin kuukausittainen kustannus ovat juuri ne ammattihenkilöt, jotka ovat tehneet työtä vuosia, joilla on kenttätehtävistä tullut kokemus eli he ovat ammattimiehiä. Tottakai on halvempaa tarjota sillä perusteella, että palkataan väki sitten halvalla jostain, jos saadaan kauppa. Tässä se epäkohta juuri on kilpailutuksessa. Mitenkähän tilanne olisi mennyt, jos kilpailussa olisi pisteytetty toiseksi tärkeimpänä asiana henkilöstön olemassaolo, työkokemus, suoritettujen tehtävien määrä jne? Siitä ei piitattu, valittu toimija ei edes olisi voinut vastata tällaiseen,koska sillä ei ollut tarjousvaiheessa vielä henkilökuntaa Torniota varten. Kuinka siis voidaan tehdä valinta ja olla varmoja, että palvelun taso tulee olemaan riittävä? Yritys on yhtä hyvä, kuin siinä olevat ihmiset. Esim. huippuravintolat ovat huippuravintoloita juuri siksi, että niissä on kokemusta, näkemystä ja osaamista. Minä maksan veroni Tornioon (toistaiseksi). Haluan olla varma, että minua hoitavat asiansa osaavat tekijät. Minua ärsyttää, että voimme syytää miljoonia parkkihalliin, josta ei ole kenellekään mitään iloa, meidän ei tarvitse haastatella kaupunginjohtajaehdokkaita, koska meillä on kokemusta nykyisestä (joka mielestäni ansaitsisi potkut aiheuttamiensa vahinkojen takia)mutta pelastushenkilökuntaa ei voida valita samoin perustein, on löydettävä halvin!!! Toivottavasti tämäkin muistetaan, kun seuraavat vaalit tulevat. Aihetta olisi. |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#22 Re: Asian ydin2010-11-19 22:38:58 |
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1794 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1268 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17986 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
739 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1287 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1073 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
592 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
455 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
445 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
397 Luotu: 13.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
592 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1784 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
241 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
744 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1023 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12781 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
687 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1447 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6345 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
392 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.