Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä
Kommentoitu viesti
Vieras |
#19 Matille19.11.2010 22:22En todellakaan ole käynyt "kurkkimassa" kenenkään äänestyskäyttäytymistä enkä aio tehdä sitä vastaisuudessakaan. Kovin vaikeaa ei kuitenkaan ole päätellä, kun useampikin sairaankuljettaja on minulle kertonut äänestäneensä viime vaaleissa viimeistä kertaa tiettyjä yksityistäjäpuolueita. Ja ollaksemme ihan, ihan tarkkoja kirjoitin (tällä palstalla #8), että "kilpailutusta kannatti lautakunnassa myös Gunnar Kourilehto". Ja niin hän myös teki (sos.terv.ltk. §74/20.5.2010), koska ei äänestänyt sitä vastaan eikä jättänyt eriävää mielipidettä. Siksi minusta ei tuntunut kovin vakuuttavalta, kun hän nyt kertoi olevansa kaupungin oman toiminnan kannalla. Vähintäänkin jonkinlaista myöhäisherännäisyyttä siinä oli havaittavissa. Sitten pari kysymystä: 1) Miksi SPR tai te työntekijät ette tehneet oikaisuvaatimusta lautakunnan päätökseen säädetyssä ajassa, kun kerta tarjouspyyntö oli niin "asiantuntemattoman" huono ja kun tarjouskilpailun voittaja ei tarjoakaan sen tasoista palvelua, kuin tarjouspyynnössä edellytettiin. Jos olisitte tehneet sen, niin asiaan olisi ollut huomattavasti helpompi edes yrittää saada muutosta. 2) Mielestänne kilpailuttamistyöryhmässä olisi pitänyt olla teidän edustus tai teiltä olisi ainakin pitänyt kysyä neuvoja. Mitä luulet, kestäisikö mahdollista oikeuskäsittelyä sellainen kilpailutus, jossa kilpailutukseen tällä tavalla osallistuisi yhden kilpailuun osallistuvan palveluntuottajan edustaja/työntekijä. Mulla on sellainen käsitys, että ei taitaisi kestää. Saatan kyllä olla väärässäkin. Edelleenkin olen sitä mieltä, että peruskysymys tässä on se, tuotetaanko tällaiset palvelut ostopaveluina, jolloin ne on lain mukaan kilpailutettava, vai kunnan omana toimintana. Itse olen ollut ja olen edelleenkin jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla. Veikkaanpa, että tässä yksityistämis- ja kilpailutushuumassa, jota nyt Torniossakin eletään, tulee tapahtumaan vielä monta vastaavaa juttua. |
Vastaukset
Matti Suopajärvi Vieras |
#25 Re: Matille (eli vastaus Ilkalle)2010-11-19 22:51:151.) Vähän sama kun miksei ambulanssia soiteta ennenkuin infarktin ensimmäiset oireet ilmaantuvat? - Valitettavasti kukaan meistäkään ei huomannut tarjouskilpailun porsaanreikää ajoissa saati osannut kuvitella sitä voitavan käyttää - semmoinenhan olis käytännössä härskiä toimintaa. Toki en voi sitä varmuudella tietää nytkään, mutta jotenkin voin aavistella teoriassa mahdolliseksi. Asia akutisoitui vasta kun selvisi kuinka meidän kokeneille työntekijöille kävi töihinotossa. Valitusaika oli tuossa vaiheessa ohi. 2.) Rehellisesti sanottuna - en tiedä. En ole poliitikko enkä lakimies. Voin helposti kuvitella että työnantajan edustajan jolla on tieto yrityksensä tilinpäätöstiedoista läsnäolo työryhmässä vaikuttaisi vähintään epäilyttävältä. Sitä en myöskään tiedä olisiko luottamusmies voinut käydä lausumassa toivomuksen työryhmälle että kilpailutus olisi tullut tehdä liikkeenluovutuksena. Tuolloin vanhat työntekijät olisi siirretty uuteen yritykseen vanhoina työntekijöinä. Sen olisin ainakin itse halunnut tehdä. Mutta nyt ollaan tilanteessa jossa ollaan huomattu että onkin mahdollista saada nykyiseen verrattuna paljon heikompaa palvelua ellei joku tee asialle jotain. Adressin kirjoittajat ainakin haluavat, vuorokaudessa melkein 1000 nimeä joista lähes 700 torniolaista. Ja huomenna on uusi päivä... PS. Jos meillä hoitohommissa huomataan että potilaan tila meinaa lähtä lapasesta tilannetta korjataan vaihtamalla lääkitystä. Miten politiikassa tilanne muka voisi olla joskus peruuttamaton...ihan oikeasti? |
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
398 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1625 Luotu: 05.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
102 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17920 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
900 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
565 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1448 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1416 Luotu: 13.01.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1275 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12769 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
3580 Luotu: 07.11.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1437 Luotu: 29.04.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
441 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10446 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
723 Luotu: 06.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1237 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1017 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
229 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
439 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1768 Luotu: 04.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.