EI "Huippuyliopistolle"
Opetusministeriön asettama selvitystyöryhmä on ehdottanut kolmen korkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun, Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin Kauppakorkeakoulun yhdistämistä uudeksi yliopistoksi, niin kutsutuksi "Huippuyliopistoksi". Ryhmän raportti julkaistiin maanantaina 19.2.2007. Raportti esittää vision: Visio 2020 - maailmanluokan yliopisto tekniikan, kaupan ja taideteollisuuden alalla.
Työryhmän esityksessä on lukuisia heikkouksia ja ongelmakohtia:
- • Esitys on tuotu julki kokonaisuutena, jota ei voi pilkkoa.
- • Esitys on suunnattu nimenomaan elinkeinoelämälle; sivistys, kulttuuri ja muu yhteiskunta on taka-alalla.
- • Esitys jättää ovet auki uuden yliopiston strategian kannalta epäolennaisten sisältöjen karsimiselle.
- • Esitys asettuu voimakkaasti tukemaan lukukausimaksujen käyttöönottoa ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille.
- • Esityksessä hallintovalta keskittyy yksinomaan ulkopuolisille, muun muassa elinkeinoelämän edustajille, ja hallinnon kolmikannasta (opiskelijat, henkilökunta, professorit) luovuttaisiin.
Raportti lähtee liikkeelle vääristä lähtökohdista, eikä suomalaista yliopistojärjestelmää tule kehittää siinä esitetyllä tavalla.
- • Suomalainen yliopistolaitos on ymmärrettävä koko yhteiskunnan, ei ainoastaan talouselämän moottorina.
- • Taideteollisen korkeakoulun aloja on kehitettävä myös omana kokonaisuutenaan.
- • Taiteen ja kulttuurin asema uudessa yhteenliittymässä on taattava.
- • Yksityisen oikeushenkilön asema olisi liian radikaali irtiotto valtiosta.
Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunta TOKYO
Markus Koljonen
puheenjohtaja
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. 1 205 |