Itsenäisyyspresidentti2018
Haluamme EU:sta eroamista vaativan presidenttiehdokkaan
Tasavallan presidentin vaali pidetään tammikuussa 2018. Vaali on tärkeä monesta syystä. Suomen perustuslain mukaan maamme on itsenäinen tasavalta, jossa ylin valta kuuluu Suomen kansalle. Euroopan unionin jäsenenä Suomi on kuitenkin menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä.
Itsenäisellä valtiolla on muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka. Mitään näistä ei EU-Suomella ole. Ylin valta on kaikissa unionille kuuluvissa asioissa siirretty EU:n elimille. Suomi on siis laittomuuden tilassa. Tätä ei muuta miksikään se, että EU-jäsenyys on hiljattain lisätty perustuslakiin. Suomen itsenäisyys ja EU-jäsenyys eivät voi toteutua yhtä aikaa.
Pääosa presidentin vaalin kampanjasta käydään v. 2017, jolloin Suomen itsenäistymisestä tulee kuluneeksi sata vuotta. Hetki on siis mitä sopivin itsenäisyyden palauttamisen esille nostamiseen.
Maamme menetetyn itsenäisyyden palauttamisen tulee olla tasavallan presidentin keskeinen tavoite ja tehtävä. EU:sta eroamiseen tarvitaan eduskunnan enemmistön päätös, mutta presidentin kanta ei voi olla vaikuttamatta kansalaismielipiteeseen ja siten myös eduskuntaan. Presidentin tulee vaatia kansanäänestyksen järjestämistä EU:sta eroamisesta.
Presidentin keskeinen tehtävä on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa. EU:ssa Suomi on sidottu unionin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Suomi on siis viety mukaan sotilaalliseen liittoutumiseen EU:n kautta.
Naton isäntämaasopimuksen hyväksyminen ja muu liittoutumiskehitys vaarantaa merkittävästi Suomen turvallisuutta. Presidentti voi ulkopolitiikan johtajana vaikuttaa siihen, että Suomesta tehdään suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella pysyttelevä puolueeton valtio. Edellä mainittujen asioiden lisäksi on muitakin tärkeitä syitä, joiden takia presidentin vaaliin tarvitaan EU:sta eroamista vaativa ehdokas. Euroopan unioni on demokratian vastainen, harvainvaltainen järjestelmä, jonka ohjaama talous- ja yhteiskuntapolitiikka merkitsee eriarvoisuuden lisääntymistä ja hyvinvointiyhteiskunnan romuttamista.
Nykyiset eduskuntapuolueet eivät ole asettamassa presidenttiehdokasta, joka täyttää edellä mainitut vaatimukset. Siksi presidentin vaaliin tarvitaan musta hevonen – ehdokas, joka antaa toivoa Suomen suunnan muuttamisesta.
Suomen tulevaisuus on sen omien kansalaisten käsissä. Presidentin vaali on mahdollisuus maamme suunnanmuutoksen aloittamiseen. Etsitään sopiva ehdokas ja tehdään yhdessä muutoksesta totta!
Alexander Holthoer, Lohja
aholthoer@gmail.com
Henri Aitakari, Laitila
henri.aitakari@lailanet.fi
Lena Wiksten, Pori
lena.wiksten@iki.fi
Lena Wiksten Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1030 Luotu: 16.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
741 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
386 Luotu: 22.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
189 Luotu: 25.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
562 Luotu: 17.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2022 Luotu: 22.03.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
618 Luotu: 13.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
759 Luotu: 07.02.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
617 Luotu: 04.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
712 Luotu: 21.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
858 Luotu: 01.04.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
494 Luotu: 20.03.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3477 Luotu: 10.09.2021
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1620 Luotu: 23.09.2023
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
775 Luotu: 18.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
390 Luotu: 11.05.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
116 Luotu: 19.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
429 Luotu: 17.02.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
803 Luotu: 10.03.2025