Sudet pois taajamista

Antti Karlin, Uusikaupunki

/ #389 Susi elää luonnossa

11.03.2013 20:47

Aika erikoista että viime huhtikuun jälkeen ei ole tullut yhtään kommenttia. Minä pidän susia Suomen luontoon kuuluvana ja olen seurannut susitilannetta Baltian maissa ja Pohjoismaissa jo pitkään. Suomessa susihysteria on mennyt liian pitkälle ja osasyynsä on medialla. Omalta pihalta on mennyt viiden vuoden aikana kolme sutta ja kylässä, jossa asun on nähty useamman suden jäljet ja susikin tänä vuonna. Silti kukaan ei kauhistele.
Olen käynyt paljon viime vuosien aikana Yläneen-Laitilan-Mynämäen seudulla etsimässä suden jälkiä ja kuten petonetti.net kertoo, susia ei siellä ole. Saman ovat todenneet monet susien jälkiä etsineet henkilöt. Mihin sudet ovat sieltä hävinneet? Onko johtajat ammuttu ja sudet liikkuvat siksi yksin ja eivät osaa saalistaa ja ajautuvat pihapiireihin helpomman ravinnon piiriin? Lintuharrastajana ja rengastajana suren sitä, että kotkien ruokintapaikka & rengastettujen kotkien kontrollointipaikka on tuhottu. Vastaavaa tuskin Suomeen enää tulee. Toivon myös, että tekijät löydetään. Ehkä joku salainen kamera onkin heidät tallentanut :)