Salametsästyksestä kunnon rangaistukset!!
Ronja Ryövärintytär Adressin tekijä |
/ #726.11.2007 11:07"Oli jo silloin suojelun kohteena, mutta nykyään suomi ei uskalla antaa häirikkö susille kaatolupaa, koska pelkää EU:n määräyksiä. Ja ne sudet jotka ovat rajan takana, ovat äkkiä rajan tällä puolella. Joten en todellakaan pidä huolestuttavana jos niitä suomessa vähemmän onkin, varsinkin kun arviot niiden määrästä ovat nousseet yli tuhanteen yksilöön." Jaahas, missähän tuollaisia arvioita taas on keksitty? On se kumma, miten jotkut jopa tuollaisiin huhuihin uskovat.. Ja muuten, kyllä joka talvi saa susien kaatolupia, tänäkin vuonna peräti 38 lupaa. Turhaa siis itkeä, ettei lupia myönnetä.. "Ja miksi niitä pitäisi olla meidän maassa niin paljon. Tokihan susi kuuluu suomen luontoon, mutten katso että niiden määrän pitäisi antaa nousta. Samasta syystähän hirviäkin vähennetään, koska ne ovat vaaraksi ihmiselle." Kuvittelin, että hirviä ammutaan jotta saavat metsästäjät sitä hirvenlihaansa..vai olenko väärässä..? Tietenkin hirvikantaa koetetaan aina pitää "kurissa" ihmisen avustuksella..ihminen kun koettaakin aina hallita kaikkea. Niin ja mietit miksi susia pitää olla niin paljon, no sen takia että kanta on elinvoimainen ja geenipoolit laajat! "Ja onhan se koira helppo saalis narun päästä, mutta niin on pieni lapsikin joka lähtee leikkimään lähi metsään tai kulkemaan koulu taivalta. Vai täytyykö lapsetkin pitää sisällä suljettuna.. Vielä näin ei ole onneksi ei ole tapahtunut, mutta pitääkö niin käydä ennenkuin päättäjät ymmärtää todellisen vaaran." Voi voi..taas tätä..aika monessa paikkaa juuri tuon ihmeellisen kuvitelman vuoksi lapsille järjestetäänkin niitä koulukyytejä..lapset itkevät kun eivät uskalla petojen takia mennä kouluun, mutta kuitenkin koulun jälkeen leikkivät ja lähtevät kavereidensakin luo pyörällä metsän halki ilman huolen häivää.. "Ja suomessa käytetään metsästyksessä paljon koiria apuna, joten siellä niitä ei voi suojella susilta. Täytyy metsästäjien uskaltaa harrastaa koiran avulla metsästystä, joten susi kanta on pyrittävä pitämään kohtuullisena." Eipä suomesta tarvitse mitään metsästyskoirien leikkikenttää tehdä..hukkaliivi on keksitty..ja sitä paitsi, metsästäjä ottaa aina tietoisen riskin lähtiessään metsälle koiran kanssa. Kyllä siellä on muutakin vaaraa kuin susi. Hirvi voi potkaista, metsästäjä voi ampua sutena..mikään ei koskaan ole täysin turvallista, eikä pidäkään olla. Millaista elämää viettäisikään ihminen, jos ikinä ei mitään voisi edes sattua? Ainakin hemmetin tylsää.. "Mutta palataan salametsästykseen, eli en vastusta rangaisusten nostamista. Halusin vain ilmaista mielipiteeni ja näkemykseni korpilaista." Juu, saa sitä mielipiteensä ilmaista..itsekin vain kerroin omat näkemykseni sinun mielipiteistä tulleista ajatuksista.. Salametsästyksen rangaistuksista sen verran vielä, että jos ne saataisiin kunnon tuomioiksi eikä mitään naurettavuuksia, niin kyllä silloin tuon korpilainkin käyttäjät saattavat jopa alkaa miettimään, kannattaako..eli kynnys nousee sitten rikoksen tekemisessä... |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Salametsästyksestä kunnon rangaistukset!!" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
493 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18235 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1984 Luotu: 04.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2053 Luotu: 05.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
718 Luotu: 27.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1043 Luotu: 12.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
688 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
127 Luotu: 16.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
9 Luotu: 19.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1061 Luotu: 04.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
488 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1329 Luotu: 06.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
620 Luotu: 07.05.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
379 Luotu: 14.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12818 Luotu: 15.07.2023
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1128 Luotu: 03.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1477 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.