Silja Europa takaisin Suomeen!


Vieras

/ #51 Ex-suosikkilaivaa kauhulla muistellen

02.04.2014 13:03

Olen risteillyt kummallakin laivalla molemmilla reiteillä ja useimmiten ollut tyytyväinen. Hiihtolomalla abiristeilyjen jälkeen sattui Europalla kuitenkin niin ikävä kokemus, että pääsiäisristeily on nyt varattu Viking Gracelle.

Hytti oli Silja Europalle mennessämme siivottomassa kunnossa (lattialla chipsejä ja pekonisuikale, viinalammikko lattian lisäksi myös sohvalla). Sinne sitten oli jätettävä matkatavarat, kun buffetti oli juuri alkamassa. Ruokailun jälkeen mietimme, onkohan hytti kunnossa. Lattia oli siivottu, mutta ensimmäisen avaamamme sängyn laidalta ja patjasta löytyi ruskeaa eritettä - todennäköisesti sitä itseään. Saimme siirron naapurihyttiin, mutta tieto vaihdosta ei kulkeutunut henkilökunnan listoille. Niinpä koimme elämämme järkytyksen, kun aamuyöstä hyttiemäntä aukaisi hyttimme oven ja ensin luulimme, että kyse oli epämääräisestä tunkeilijasta.

Kaikelle tälle voi jälkeen päin nauraa. Eniten kuitenkin suututtaa yhtiön palautekanavan vähättelevä suhtautuminen ja toteamukset, että olihan matkassamme paljon hyvääkin. Jos palaute olisi otettu vakavasti ja esim. lähetetty risteilylahjakortti (joita muutenkin lähetetään esim. joululahjaksi) pahoitteluineen, olisi suhtautumiseni Tallink Siljaan todennäköisesti ennallaan.