Sukupuolineutraalista avioliitosta


Vieras

/ #29

05.12.2014 19:33

 

 

 

Muutoksen vaatijoista tulee jossakin vaiheessa ainoita hyväksyttyjen mielipiteiden esittäjiä, kun taas kirkon kaksituhatvuotinen ja vanhempikin oppiperustus tullaan leimaamaan tasa-arvon, ja lain voimaan tultua, lain vastaiseksi. On todennäköistä, että edes vihkimisoikeudesta luopuminen ei tule säästämään kirkkoa repiviltä ristiriidoilta. Näin käy aina, kun lähdetään rakentamaan jotakin kirjoitetun Jumalan sanan vastaista.

Ne, jotka eivät uskalla Jumalan sanan edessä muuttaa avioliittokäsitystään tullaan sysäämään marginaaliin. Heistä sanotaan, että he eivät rakenna yhteyttä. Pyhien yhteys on kuitenkin aina ensin yhteyttä Jumalaan ja hänen kauttaan toinen toiseemme. "Joka minua rakastaa, se pitää minun sanani." 

Vielä vaikeampi tulee olemaan Suomen ortodoksikirkon ja katolisen kirkon tilanne, joissa avioliitto on sakramentti. Ortodoksikirkon arkkipiispa Leo on jo sanomalehti Kalevan mukaan sanonut, ettei kirkko muutu maailman mukana. Kirkko on kirkko, joka on perustettu Kristuksen opetukselle ja raamatun totuuteen. ”Pieni suomalainen yhteiskunta ei ymmärrä tätä.” Näyttää siltä, että ortodoksikirkko ei tule muuttamaan asiassa mitään.

Ote Hannu Kipon kirjoituksesta 
Sanansaattaja-lehden Pääkirjoituksesta (Sley) 3.12.2014