Maksikirje säilytettävä postin valikoimissa
monenlainen crossari |
/ #22 Kohta entinen kanta-asiakas09.01.2015 18:28Suurin osa ihmisistä ei käytä Postin palveluja läheskään viikoittain, hyvä jos kuukausittain. Sen sijaan maksikirjeen käyttäjät ovat niitä aktiivisia asiakkaita, joilla esim. kirjojen, lahjojen tai lankojen säännöllinen postitus kuuluu harrastuksen ytimeen. Monet ystävistäni, itse mukaanluettuna, käyttävät jo nyt 20-50 (jopa 100) euroa kuussa maksikirjeiden lähettämiseen. Jo aiemmat hintojen korotukset ja palvelujen heikentämiset ovat koskettaneet juuri tätä joukkoa, kuten esim. Helposti-kuorten muuttaminen 2. luokkaan. Verkkokauppa on nykyään suuri ja edelleen kasvava liiketoiminnan alue. Jos Posti jatkuvasti nostaa isompien kirjeiden hintoja, se vaikuttaa myös monen verkkokaupan toimintaan. Hinnat lähestyvät kivijalkakauppojen hintoja ja maaseudulla ei välttämättä ole edes valikoimaa tarjolla. Toisaalta monia tuotteita ei ole saatavillakaan kuin verkkokaupoissa.
Ketä Posti aikoo jatkossa palvella tai kenelle palvelut ovat suunnattu? Sille, joka kerran vuodessa lähettää muutaman joulukortin? Tällä toimenpiteelläkö saadaan Postista kannattavampi, kun häädetään ne aktiivisemmat asiakkaat pois? Pieni- tai keskituloisellakaan ei ole enää varaa harrastukseensa ja monet tarpeellisetkin tuotteet jäävät ostamatta. Haluaako Posti jatkossa palvella ainoastaan yrityksiä ja julkista sektoria, joiden lienee pakko käyttää Postin palveluja? Alan todellakin toivoa kilpailijaa markkinoille, vaikka Postia haluaisinkin kannattaa. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1648 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17307 Luotu: 25.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1087 Luotu: 03.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1052 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
949 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
804 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
670 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
652 Luotu: 06.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1392 Luotu: 29.04.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
563 Luotu: 05.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
542 Luotu: 07.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
373 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
357 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12665 Luotu: 15.07.2023
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
259 Luotu: 04.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
239 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
582 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
165 Luotu: 08.05.2024