Maksikirje säilytettävä postin valikoimissa
Vieras |
/ #9714.01.2015 08:5213.06.2014 viestintäministeri Kiuru totesi:
Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) pitää tärkeänä, että Itella Posti Oy varmistaa kaikessa toiminnassaan postin peruspalvelujen tarjonnan ja edellyttää yhtiöltä nopeita toimia jakeluhäiriöiden poistamiseksi. - Postilain keskeinen velvoite on, että postin peruspalvelut turvataan valtakunnallisesti niin kaupungeissa kuin haja-asutusalueilla. - Ei ole hyväksyttävää, että suuri joukko kotitalouksia joutuu kärsimään jakelureittien uudelleen järjestelyistä ja on jakeluhäiriöiden takia jäänyt ilman päivittäistä postiaan. Itellan olisi nyt mietittävä strategiaansa sen pohjalta pystyykö se toteuttamaan keskeisen tehtävänsä. Viestintävirasto ilmoitti torstaina, että Itella Posti Oy on rikkonut postilain yleispalvelukirjeiden jakeluvelvoitetta. Jakelussa on ollut häiriöitä huhtikuusta lähtien erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä Turun alueella. Viestintävirasto antoi päätöksen, jossa se edellytti Itellaa jatkamaan yhtiön esittämiä toimenpiteitä häiriöiden poistamiseksi. Lisäksi virasto ilmoitti seuraavansa tehostetusti jakelun toteutumista. Postilaissa yleispalveluyritykseksi määritellyn palveluntarjoajan on toteutettava postinjakelu jokaisena arkipäivänä. Poikkeuksen tästä muodostavat vaikeakulkuiset saaristo- ja erämaa-alueet. Viisipäiväisen jakelun ulkopuolella voi olla enintään 300 kotitaloutta. Viestintävirasto on nimennyt Itella Posti Oy:n yleispalvelun tarjoajaksi. Yleispalveluun kuuluvat kirjelähetykset, jotka voidaan jättää kuljetettavaksi keräilypisteeseen. Jakeluvelvoite ei koske yritysten käyttämiä, sopimuksiin perustuvia kirjepalveluja eikä lehtien ja osoitteettoman mainospostin jakelua.
|
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
84 Luotu: 20.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
525 Luotu: 15.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
33 Luotu: 19.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2008 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18258 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1062 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2066 Luotu: 05.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
698 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
496 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1339 Luotu: 06.05.2024
Mortin männikön puolesta
133 Luotu: 16.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12825 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
200 Luotu: 16.11.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6434 Luotu: 29.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
621 Luotu: 07.05.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
381 Luotu: 14.04.2024