Päiväkotien oman ruuanvalmistuksen puolesta
Aira Hasu Helsinki |
/ #5 Keittäjät osaa :)12.03.2009 20:44Edesmennyt äitini oli suurkeittiöemäntä ja varma tae hyvästä koti- ja kouluruuasta. Äitini ei töissä tehnyt ruokaa, sen tekivät keittäjät, mutta äitini vastasi ruuan mausta ja sen piti olla hyvää, että lapsille maistuu. Olen ehdottomasti sen takana, että lapset saisivat päiväkodeissa oikein ihmisen tekemää oikeaa kotiruuan makuista ruokaa. Sitä pitäisi lasten ja nuorten saada koulussakin. Olen ollut onnekas, sillä niin kauan kun äitini eli sain aina hyvää kotiruokaa. Tosin en ole asunut hänen kanssaan 25 vuoteen, mutta aina kun kävin äitini luona sain maailman parasta ruokaa. Nythän monissa oppilaitoksissa syötetään säästösyistä elastisen makuista einesruokaa. Törmäsin itse tähän 4 vuotta sitten, kun kävin opiskelemassa ammattiopistossa. Ruoka oli järkyttävän pahaa ja epäilen suuresti sen ravintoarvoa. Jos minulle olisi lapsesta asti syötetty niin pahaa ruokaa, olisin varmaankin kääntynyt hyvin äkkiä pitsan purijaksi. Ilman muuta lasten on saatava oikeaa ja hyvää ruokaa. Mielestäni tämä on asia, mikä pitäisi olla itsestään selvää, mutta valitettavasti ei ole. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTUMARSSI OSALLISTUU: Israelin rinnalla terroria vastaan – 7.10.2024! https://suomi-israel.fi/israelin-rinnalla-terroria-vastaan-7-10/ JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johan...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Allekirjoituksellani toivon Jyväskylän kaupungin päättäjien mahdollistavan melontakeskuksen jatkuvan toiminnan, sekä rakenteiden uusimisen kautta toiminnan kehittämisen ja palvelujen laadun parantamisen mahdollistamista, jotta Jyväskylän kaupungin asukkaille olisi saavutettavissa tulevaisuudessakin laadukas vesiliikuntamahdollisuus. Melontakeskuksen merkitys Jyväskylälle Tuomiojärven Kivelänrannan melontakeskus on tarjonnut monipuolisesti avovesiliikuntaa jo 35 vuoden ajan. Nykyisessä muodoss...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Arvoisa eduskunta ja hallitus, Esitämme vetoomuksemme TYKS Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi. Yöpäivystyksen lakkauttaminen siirtäisi päivystyskäynnit Turkuun, mikä lisäisi potilaiden kuljetustarvetta, ensihoidon kuormitusta ja hoitoon pääsyn viivästymisen riskiä. Yöpäivystyksen lakkauttaminen johtaisi valvonta- ja osastohoitoa vaativan erikoissairaanhoidon loppumiseen: Saloon jäisi ainoastaan terveyskeskussairaala ja päiväkirurginen yksikkö. Yöpäivystyksen lopetuksen seurauksena TY...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhö Me Karhen alueella ja sen ympäristökylissä Ylöjärven kuntaan veromme kantavat asukkaat haluamme tulla kuulluksi Ylöjärvellä. Karhen Ympäristökoulu on vetovoimatekijä. Se tarjoaa mahtavan mahdollisuuden perheille, jotka haluavat lapsensa kyläkouluun, mutta kuitenkin lähelle kaupunkia. Lähtökohta Ylöjärven talouden tasapainotustoimena on esitetty Karhen koulun lakkauttamista. Kuntaliitokset ja rakennemuutos ovat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Päiväkotien oman ruuanvalmistuksen puolesta " tässä luettelossaItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
17237 Luotu: 11.09.2024
Vetoomus päättäjille Valpperin koulun säilyttämisestä.
753 Luotu: 13.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
3833 Luotu: 30.06.2024
Luvattomien aseiden käytöstä ja hallussapidosta isommat rangaistukset
403 Luotu: 13.09.2024
Kaupunkisillan päiväkotia ei saa yksityistää
321 Luotu: 14.09.2024
Porin Kaanaan K-Market säilytettävä
290 Luotu: 14.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14835 Luotu: 20.10.2022
Kotihoidontuen kuntalisä säilytettävä Lopella
161 Luotu: 18.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2612 Luotu: 13.01.2023
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1414 Luotu: 02.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13304 Luotu: 15.07.2023
Mansikkamäentien 15062 kunnostaminen
109 Luotu: 11.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4712 Luotu: 05.10.2020
Roll FM radiokanavalle vakituinen toimilupa
4461 Luotu: 04.07.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
2666 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10954 Luotu: 13.12.2020
Vetoomus Kyynämöisten koulun säilyttämiseksi
422 Luotu: 28.08.2024
Adressi Humallahden baanasuunnitelman uusimiseksi
3253 Luotu: 26.08.2024
KOHTUUTTOMALLE SOTERI-ruuhkalle stop ja laadittava vaihtoehto, jolla laillistetun ammattilaisen toiminnan jatkaminen varmistetaan ruuhkasta huolimatta!
2567 Luotu: 25.07.2024
Pelasta Taalintehtaan hyvinvointipalvelut / Trygga välfärdstjänsterna i Dalsbruk
433 Luotu: 07.09.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.