Irc-Gallerian uutta ulkoasua vastaan
Isania Häkkinen Tampere |
/ #21 <305.10.2009 20:38Lähinnä huvittaa, siitä sattumisesta en tiedä. :) Ensinnäkin, yli puolen miljoonan ihmisen nettiyhteisön ylläpitäjiä tuskin kiinnostaa parin tuhannen hassun ihmisen lähtö ko. saitilta. Päin vastoin, muutama hassu ihminen vähemmän pahimpien ruuhkien aikaan todennäköisesti vain helpottaa Gallerian käyttöä. Toisekseen, onpa kauheaa kun Galtsuun pystyy yhtäkkiä lisäämään useamman kuvan kerralla tai niitten järjestystä kansioissa. Muutenkin koko mesta toimii sen verran vammaisesti ja bugisesti nykyään, etten yksinkertaisesti ymmärrä miksi ketään häiritsee, että ko. mesta laitetaan toimimaan paremmin. Gallerian nykyinen ulkokuorikin on ollut voimassa sen verran monta vuotta, että eiköhän nyt olis jo korkea aika vaihtaa, joten siinä vaiheessa kun sitä uutta on kattellut kaks päivää, se alkaa varmaankin näyttää ihan siedettävältä. Oon yhä sitä mieltä että ylläpidon suunniteltua tätä varmaan jo nyt useamman kuukauden ne tuskin välittää tuhannesta teinistä, jotka viiltää ranteensa auki siks että jonkun satunnaisen saitin ulkoasu muuttuu. Mut onneks olkoon jos yritätte seistä kehityksen tiellä ja luulette onnistuvanne. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Irc-Gallerian uutta ulkoasua vastaan" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1651 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17314 Luotu: 25.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1089 Luotu: 03.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1078 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
953 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
935 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
674 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
654 Luotu: 06.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
624 Luotu: 05.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1393 Luotu: 29.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
542 Luotu: 07.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
377 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
366 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12666 Luotu: 15.07.2023
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
260 Luotu: 04.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
256 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
584 Luotu: 27.04.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
169 Luotu: 08.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.