Presidentille lautanen!
Ilkka Luoma Adressin tekijä |
/ #9 Kansa on vahvan presidentin takana17.12.2009 18:59Miksi pieni vähemmistö kampeaa suurta kansan enemmistöä? Suomen kansa on aina pitänyt vahvasta presidentistä. Työttömyyden lisääntyessä moni haikailee Kekkosen hätätilajulistusta - talossa oli isännän ääni ja kansa rakasti sitä. Suomi elää omalla vahvalla kaltaisellaan identiteetillä vahvojen presidenttien toivetta. Kansa on kahdesta asiasta harvinaisen väkevän yhtenevästi samaa mieltä - ei Natoon ja vahva presidentti. Pieni lähihistoriakertaus: [18022008] - Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) vakuutteli kansalaisille valtion varojen ylimmäisenä vartijana, etteivät USA:sta lähtöisin olevat sub-prime roskalainalaineet juurikaan yllä Suomen vahvaan talouteen. Kataisen vakaasta ennustuksesta on vain reilu puoli vuotta. Nyt uutisointi kertoo toisin - talouskriisin laineet lyövät jo maamme rannoille ja tilanne hermostuu ja uhkaantuu päivä päivältä. Kuinka kohtalokas olikaan Kataisen ennuste? Vaikeiden aikojen myötä tarvitaan voimakasta, määrätietoista ja yli puolueiden olevaa vakaata kättä. Kuinka onkaan mahdollista, että tietyt edustajat suuren kansan vastaisesti ovat riisumassa presidentin viimeisiäkin valtaoikeuksia? Nyt ei pidä tehdä mitään presidentin toimivaltuuksille, vaan mieluumminkin valmistautua nostamaan kansakunnan yhteishenkeä ja taistelutahtoa -selvitäksemme kolkuttavista ongelmista. . Muistettakoon, että seuraava presidentti on todennäköisesti lakia tunteva ja taloutta kokenut henkilö kansan vakaassa luottamuksessa, jätetään hänelle riittävät toimivaltuudet. Maailma muuttuu nyt nopeasti ja jopa ennakoimattomasti. . Ilkka Luoma http://ilkkaluoma.vuodatus.net …… Kirjoitusuusinta - 18. helmikuuta 2008 Aika-ajoin tuleva kriisi tarvitsee päätöskykyä yksistä käsistä tukeutuen kansan antamiin suosituksiin . (Kansanedustajat ja juuri tietyt poliittiset piirit innostuvat yrittämään presidentin valtaoikeuksien purkua - vastoin kansalaisten suurta enemmistöä) [ … - ENNUSTE - Kokoomus etunenässä ajaa Saulille pienempiä valtaoikeuksia mitä hän itse haluaisi. Valintademokratialla ei ole oikeutta puuttua sellaisiin asioihin, joilla on merkittävää yhteiskunnallista, periaatteellista ja valmiudellista merkitystä koko yhteiskunnalle, erityisesti kriisiaikoina - näistä asioista kansa päättäkööt suoraan …] Suomi valitsi presidentin tiukassa kansanäänestyksessä jakaantuen kahtia. Suomi sai ihmisen mitan mukaista huomioimista ideaalisena toimintana ilman kovia arvoja. Varttumaan jäi kansansuosikki seuraavalle kerralle, jossa kohtaavat kulutusjuhlasta syntyvät ongelmat laajemmin kuin ehkä arvaammekaan. Presidentillä pitää Suomessa olla aina riittävästi valtaa, koska kansa tahtoo niin. Adressi presidentin valtaoikeuksista - http://www.adressit.com/lautanen Suomi kulkee vahvojen maiden vastavirtaan maan ja valtion johtamisen periaatteissa. EU-kehityksessä valintademokratia innostuu yksisilmäisesti edustamaan kansakuntaa ajattelematta, mitä varaumia pitää ottaa huomioon, kun aina ei mene hyvin. Voiton jälkeen tulee tappio. Maallisen hyvinvoinnin jälkeen tulee varmasti henkinen krapula, joka on jo alkanut. Presidentti edustaa Suomessa suoralla kansanvalinnalla kansakunnan tahtoa. Tällä valinnalla äänestäjät antavat automaattisesti aseman, jota voi myös käyttää konkreettisesti - meillä ei turhaa seremoniallisuutta hyväksytä. Suomi on tottunut voimakkaisiin presidentteihin, joilla on omaa tahtoa. Tuo tahto useasti peilaa paremmin kansakunnan etua, kuin poliittisten juonittelujen kabinettikähminnät. Kansakunta hakee identiteettiä karismaattisista johtajistaan. Presidentti Urho Kaleva Kekkonen nautti vallasta, mutta niin pitikin, koska vain epänormaali ei niin olisi tehnyt. Kekkonen ennen kaikkea muisti velvollisuutensa ja vastuunsa kansakuntaa kohtaan. Kekkosen perinnön raiskauksena meillä on nyt lähinnä kokoomuspoliitikkojen johdattelema vallasta riisuuntuminen - uskotaan 200 viisaaseen ihmiseen. Hädän hetkellä ei ole kompromisseja, johon 200 henkilöä työllistävä eduskunta on tottunut. Kriisissä vastuu, päätös ja teot ovat yksinäisen ihmisen tekoja - ei ole mahdollisuuksia aikaa vieviin komiteamietintöihin. Jos katsomme maailman suuria ja vahvoja maita - kaikissa niissä on vahva valtiomies, niin miehenä tai naisena. Suomi on elänyt ennätyspitkän aikakauden yltäkylläisyydessä - valmiutemme ymmärtää, ottaa vastaan ja elää vaikeuksissa on hämärtynyt. Sanotaankin, että jokainen sukupolvi vaatii sotansa ja kriisinsä. Kriisit vaativat aina luotettavaa vastuukarismaa ja sen mukaista johtajaa. Mielenkiintoista on se, että presidentin valtaa purkavat tahot ovat usein samoja, jotka puuhaavat kansan vastaisesti Suomea USA johteiseen Natoon. Vahva presidentin tahto, Nato-uskovaisten taholta, halutaan korvata sotilasliittomanipuloinnilla, joka jättäisi toteutuessaan vaikean yhdistelmän nouseville sukupolville. On suureksi hankaluudeksi tämä Kekkosmyllyyn jääneiden Nato-intoilijoiden kohkaus Natoon liittymisestä ja valtaoikeuksiltaan kuristetun presidentin ominaisuuksista. Äänestäjät enemmistönä eivät sen sijaan hyväksy liittymistä eikä valtaoikeuksien purkamista. Presidentti on erinomainen päältä katsoja, mitä valitsemamme vilkkaat poliitikot juonivat Arkadian mäellä - presidentillä pitää olla päältä vaikuttajan rooli kansan nimissä - istuva presidentti luopuu perinteellisesti puolueensa jäsenkortista ja asemoituu koko kansan ihmiseksi. Valveutunut politiikan hoitaja kuuntelee mitä kansakunta tahtoo - se voisi osaltansa lisätä puoluepolitiikankin uskottavuutta äänestäjien keskuudessa. Politiikka on sananmukaisesti yhteisten asioiden hoitoa ja siihen kuuluu kansalaisten, vallanantajien kuunteleminen. Meidän pitää muistaa, että presidentti vaihtuu varmasti seuraavalla kerralla. JK. Pientä historiallista jossittelua - entä jos Paavo Lipponen olisikin ollut nykyinen presidentti? ja sitten ei niinkään jossittelua, … kuinka sitten, kun Sauli Niinistö tuon Linnan avaimet ottaa haltuunsa? Muuten, …presidentin saapuessa Eduskuntaan esim. Valtiopäivien avajaisiin - kannetaan hänelle varastosta täsmälleen samanlainen ja -kokoinen tuoli kuin Eduskunnan puhemiehellä on - tällä symboloidaan valintademokratian ja suoran kansalaisvaikuttamisen tasa-arvoa (YLE:n ohjelma kansalnvallan tuoleista, la. 22.12.2007). Ilkka Luoma … Sent: Miksi kansan valitsemat edustajat kampeavat päätöksiä, joilla ei ole suuren kansan siunausta? 08.11.2008 - 14:30 Cc: presidentti@tpk.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; timo.soini@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; sauli.niinisto@eduskunta.fi Sent: Thursday, October 16, 2008 7:36 PM Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Kriisiajat tarvitsevat vahvaa ja päätöskykyistä presidenttiä Miksi kansan valitsemat edustajat kampeavat päätöksiä, joilla ei ole suuren kansan siunausta? |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Presidentille lautanen!" tässä luettelossaItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
310 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
281 Luotu: 20.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18321 Luotu: 25.04.2024
Mortin männikön puolesta
184 Luotu: 16.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
541 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2028 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1095 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2108 Luotu: 05.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6481 Luotu: 29.11.2023
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
63 Luotu: 20.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
62 Luotu: 17.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
715 Luotu: 08.05.2024
Kansalaisadressi: Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulee noudattaa lakia
54 Luotu: 22.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
44 Luotu: 19.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1349 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
731 Luotu: 27.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12843 Luotu: 15.07.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10516 Luotu: 13.12.2020
Tornion Vinsanmaan tuulivoimaloita ei tule rakentaa
151 Luotu: 02.10.2023
Ei tuulivoimaa suunnittelualueelle nro 4: Hanhisuo-Vehkamäki, Virrat
254 Luotu: 05.11.2022
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.