Perussanoman "Evoluutiobiologiaan" myös kriittinen puheenvuoro

Pauli Ojala
Adressin tekijä

/ #4

23.05.2010 14:38

Kuten sanottua, julkaisee Perussanoma vuodessa jopa 40 kirjaa kotisivujensa mukaan. Enimmäkseen nämä ovat hartauskirjallisuutta, kun taas tämän tietokirja-genren teoksia on perinteisesti tullut harvemmin. Mutta kun sellainen kerran päästetään käsistä, on siinä kyse enemmän substanssista ja asia-argumenteista, kuin mistään mollaamisista. Sivistyneistä ihmisistä tässä on kuitenkin kyse. Lukijakunnan tulisi saada tietoonsa sekä luonnontieteelliset todisteet että raamatulliset jakeet yliluonnollisen luomisen puolesta ja hidasta kehittymistä vastaan.

Toisaalta sana "Protestantti" tuli sanasta protesti. Ihmettelen, miten joku voisi uskoa että vesi muuttui viiniksi Kaanaan häissä ja ruokkimisihmeessä leipää syntyi tyhjästä - jos itse luomisessa ajan alussa ei Jumalalla ollut tällaista tehoa ja älyä.

Väitän, että historiallinen, Raamatun kannesta kanteen kuvaama luominen liittyy kristologiaan ja ristiin jopa kiinteästi. Epistoloiden mukaan koko fyysinen maailma pysyy edelleenkin koossa samassa Kristuksessa, joka esiteltiin Joh.1 luovana logos-sanana. Johanneksen evankeliumin alun ja lopun ohella koko Raamattu kuitenkin alkaa luomisesta ja Raamattu päättyy viittauksilla luomistyöhön ja uuden taivaan ja uuden maan luomiseen (Ilmestyskirja on läpeensä kyllästetty intertekstuaalisia viitteitä juuri Genesiksen 11 ensimmäiseen lukuun ennen Aabrahamia). Aivan erikseen Ilmestyskirjan tuomioissa mainitaan yhtenä syistä, ettei Jumalaa kunnioitettu Luojana. Pietari varoittaa nimenomaan lopun ajoista, jolloin kiistetään maailman nuori ikä ja Vedenpaisumus. Paavali varoitti erikseen, että meidät yritetään saada saaliiksi pitäytymällä "maailman alkeisvoimiin ja järkeisoppiin", olihan evolutionistinen ja panteistinen filosofia jo olemassa helleenien kulttuurissa.

Sananlaskut 8 on VT:n sydän ja siinä esiintyy "viisauden" ruumiillistuma ja luomisen insinööri. Johanneksen evankeliumi alkaa perustuksella Jeesuksesta luomisen logos-insinöörinä ja se päättyy viittauksella luomiseen ("Jos kaikki se mitä Hän teki, kirjoitettaisiin ylös, luulen etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat.")

Luominen-Lankeemus-Lunastus, ne kulkevat käsi kädessä. Jos Luominen ei ole historiallinen, ei Lankeemuskaan sitä ole. Silloin ei tarvita absoluuttista Lunastustakaan mihinkään. Tämän takia nyt ollaan hakkaamassa pois sitä kivijalkaa ja perustaa. Onhan Perussanoman toisen, teologian aikakauslehdenkin nimi "Perusta".

Mistä löytyisi mies tai nainen, joka ei olisi notkistanut polvea baaleille? Elia luuli olevansa enää ainoa jäljelle jäänyt, mutta Jumala sanoi että hänen laskujensa mukaan muitakin vielä oli. Montako? 300 henkeä. Se ei ollut paljoa, kuulkaa. Israelissa ja Juudassa oli kuitenkin tuohon aikaan jopa yhtä paljon ihmisiä kuin Suomessa nykyään.

Mitä Jeesus mainitsi Hänen kieltämisestään ihmisten edessä? Mitä hän sanoi elämänsä kadottamisesta? Sekö ei koskekaan edes mainetta, uraa ja tutkintoja? Kuka luulee, ettei epäjumalia enää ole olemassa? Kuka luulee, ettei Jumala enää olisi "kiivas Jumala" joka ei kunniaansa muille anna? Kuka luulee, ettei rukous enää tarkoitakaan epätoivoista "avuksi huutamista"? Kuka luulee, ettei rauha Jumalan kanssa enää tarkoittaisikaan luonnollista sotatilaa ja antautumista ehdoitta?

Mistä löytyisi Hesekielin tavoin mies muurinaukkoon, kun suojamuuri on romahtanut ympäriltämme ja laittomuus lisääntyy?
22:30: "Minä etsin heidän joukostansa miestä, joka korjaisi muurin ja seisoisi muurinaukossa minun edessäni maan puolesta, etten minä sitä hävittäisi, mutta en löytänyt."

Me kaikki lankeilemme moraalisissa tilanteissa, mutta käännymme Vapahtajamme puoleen, kadumme ja pyydämme voimaa jatkossa. "Seitsemästä vanhurskas lankeaa - ja nousee jälleen." Mutta epäjumalanpalvelukseen syyllistyminen on eri tavalla vakava paikka. Jos siihen lähdetään institutionaalisesti, kolmea uskollista lähetysjärjestöä edustaen, niin silloin on piru irti.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…