Kannabis lailliseksi
Henri Hokka Lappeenranta |
/ #10512.03.2007 16:021972 Hallituksen esityksessä käyttöä ei määritelty rangaistavaksi teoksi. Eduskunnassa lakivaliokunta suositteli käytön kriminalisointia, kun taas talousvaliokunta asettui hallituksen linjalle. Suuressa valiokunnassa ARPA ratkaisi kiistan kriminalisoinnin eduksi, joka hyväksyttiin myös lopullisessa äänestyksessä äänin 92 puolesta – 80 vastaan. eipä ole kaukana ollut laillistaminen suomessakin. vielä tuohon "narkit hollantiin" kyllä se on monessa muussakin euroopan maassa sallittua, monet eivät vain sitä tiedä! Belgia: Kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi. Aikuisten käytöstä ja pienien määrien hallussapidosta ei rangaista. (Alle 3 gramman tai yhden kasvin). Britannia: Kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi, mutta sen käytöstä ja pienien määrien hallussapidosta ei käytännössä rangaista. Kannabis on nykyään C-luokan huume (miedoin luokitus). Espanja: Kannabiksen käytöstä yksityisissä tiloissa ei rangaista. Myös pienien määrien kasvattaminen omaan käyttöön on dekriminalisoitu Italia: Kannabis ja vahvemmat huumausaineet ovat nykyään selvästi eroteltu Italian huumausainelaissa. Kannabiksen käytöstä ja pienten määrien hallussapidosta ei käytännössä rangaista. Portugali: Kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi, mutta käytöstä ja hallussapidosta ei rangaista Saksa: Berliinissä, Bremenissä, Hampurissa, Baden-Wurttembergin osavaltiossa, Baijerin osavaltiossa, Hessenin osavaltiossa, Saarlandin osavaltiossa, Schleswig-Holsteinin osavaltiossa ja Baden-Wurttembergin osavaltiossa kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi, mutta pienien määrien käyttö ja hallussapito (maksimissaan 30 grammaa Schleswig-Holsteinissa ja Hessenissä, 6-10 grammaa muissa edellä mainituissa paikoissa) on dekriminalisoitu Slovenia: Kannabiksen käyttö ja pienien määrien hallussapito/osto ei ole rikos Sveitsi: Kannabiksen käyttö on kielletty laissa, mutta käytännössä siitä ei rangaista kovin helposti. Sveitsissä kannabiksen jakelu on sallittu. Myös pienimuotoinen kannabiksen kasvattaminen omaan käyttöön on sallittua, mutta isoihin farmeihin suhtaudutaan kielteisesti Tšekki: Kannabiksen myyminen on kiellettyä, mutta pienen määrän hallussapito ja käyttö ovat sallittuja. Viranomaisilla ei ole oikeutta antaa sanktioita käytöstä. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut lainsäädännön epämääräisyys, sillä lainsäädännön tarkoittamaa pientä määrää ei ole tarkkarajaisesti määritelty Viro: Kannabis on lainsäädännössä määritelty huumausaineyleissopimuksen mukaiseksi huumausaineeksi, mutta pienien määrien käytöstä ja hallussapidosta ei rangaista, mikäli siihen ei liity mitään muuta rikollisuutta. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kannabis lailliseksi" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
146 Luotu: 20.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
526 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2012 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18263 Luotu: 25.04.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
36 Luotu: 19.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1066 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2067 Luotu: 05.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
698 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1339 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
496 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
134 Luotu: 16.05.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
202 Luotu: 16.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12825 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
383 Luotu: 14.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6434 Luotu: 29.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Vesilahden sosiaali- ja terveyspalveluiden puolesta
374 Luotu: 23.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.