Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä
Pekka Hacklin Vieras |
/ #318 Re: Re: Omilla aivoilla ajattelua07.12.2010 09:30#311: Outi Keinänen - Re: Omilla aivoilla ajattelua Vastaan Outille vielä, vaikka ehkä menee itse alkuperäisen aiheen ohi. Minun piti hankkia hieman lisätietoja ja vahvistuksia asioista mm. Länsi-Pohjan Yrittäjien Toimitusjohtajalta Martti Kankaanrannalta ja kunnan pöytäkirjoista. Hankintalain soveltamisen parantamisesta on ollut mainintoja 2007 ja 2008 tarkastuslautakunnan raporteissa. Toki asia on ollut keskusteluissa vuosien varrella mm. Yrittäjien aamukahvitapaamisilla Team Botnian kanssa, samoin kuin epävirallisissa keskusteluissa yrittäjä-aktiivien/valtuutettujen ja virkamiesjohdon kanssa. Totesimme Martin kanssa, että tämän hetkinen tilanne Tornion kaupungissa on parantumaan päin. Länsi-Pohjan Yrittäjillä on käynnissä selvitystyö alueen kuntien hankintalain soveltamisesta. Raportin tulokset julkaistaan alkuvuodesta ja ne esitellään kaikille kunnille. Helmikuussa 2011 järjestetään hankintaseminaari, jonne on kutsuttu asiantuntijoita Suomen Yrittäjistä, Kuntaliitosta kuin Ruotsin puoleltakin. Että on tässä Yrittäjä-järjestön puolelta asioita koitettu ajaa kokonaisvaltaisen edun kannalta eteenpäin. Toimialakohtaisesti asioihin puuttuminen ei ole tarkoituksenmukaista, kun hankintalain taitava soveltaminen pitäisi tietysti saada uppoamaan kunnan jokaiselle toimialalle. Tästähän hyötyy kaikki, niin kuntalaiset, kunnan työntekijät kuin yrityksetkin. Harmittavaa, jos asiaa hidastaa kummallinen "astinlauta-ajattelu".
|
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
111 Luotu: 20.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
525 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2008 Luotu: 04.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18261 Luotu: 25.04.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
34 Luotu: 19.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1062 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2066 Luotu: 05.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
698 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
496 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1339 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12825 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
133 Luotu: 16.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
722 Luotu: 27.04.2024
Vetoomus Rovaniemen kaupungin tekniselle lautakunnalle Rovaniemen Wanhat Markkinat- tapahtuman aluevuokrien poistamiseksi
201 Luotu: 16.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1480 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6434 Luotu: 29.11.2023
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10510 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
621 Luotu: 07.05.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
382 Luotu: 14.04.2024